Useaan otteeseen tekemisestään palkittu Tupahoiva Oy saa uuden vetäjän
Erityisestä välittämisestä ja huolenpidostaan tunnettu ja palkittu Tupahoiva Oy vaihtaa omistusta. Upean uran tehnyt Auli Härkälä jatkaa Tupahoivalla toistaiseksi, mutta alkaa myöhemmin lasketella kohden eläkettä. Haikeana, mutta ylpeänä tekemästään työstä hän myös tietää että Tupahoiva jää hyviin käsiin, kun yhtä energinen ja iloinen Annika Leppäsilta saa avaimet Aulilta. Sastamalan kaupungin avainhenkilön avain jää kuitenkin Aulille ja häntä tullaankin varmasti näkemään edelleen turuilla ja toreilla.
Tupahoivalla tekeminen jatkuu samankaltaisena eli kaupalla ei ole vaikutuksia muuhun tekemiseen. Edelleen samat arvot säilyvät ja yritys pysyy yksityisomisteisena ja helposti lähestyttävänä ja edelleen, asiakas on se tärkein! Annika tietää jo kuinka suuret saappaat Aulilla ovat olleet, mutta on valmis ne täyttämään. Tuotantotalouden DIn ja farmaseutin koulutuksen omaava Annika on varmasti mitä parhain henkilö viemään Tupahoivaa pitkälle tulevaisuuteen.
Yritysvälittäjä Mika Valtonen kertoo että on luottavaisin mielin yrityksen jatkon suhteen. ”Välillä tuntui neuvotteluissa että paikalla oli kaksi samaa ihmistä, toinen lähempänä eläköitymistä ja toinen kauempana siitä, sikäli samanlaiset käsitykset ja arvot molemmilla on”. Suomen Yrityskauppojen puolesta onnittelemme osapuolia kaupasta ja toivotamme menestystä ja hyvää jatkoa molemmille. Odotamme Tupahoivan menestyksen jatkuvan.
Kaupan välitti
Mika Valtonen
Auktorisoitu Yritysvälittäjä (AYV)
Puh 010 2864 018
Gsm 040 5968 994
[email protected]