Mitä eroa on liiketoimintakaupalla ja osakekaupalla?
Liiketoimintakaupassa
tehdään kaupat yrityksen liiketoiminnasta, kuten oikeudesta harjoittaa
ravintolatoimintaa vuokratuissa liiketiloissa ja tähän toimintaan tarvittavista
tavaroista, henkilökunnasta, koneista ja laitteista. Ostajalla täytyy olla
yritys, johon toiminta ostetaan. Yritystoiminta siirtyy ikään kuin uuteen
kotiin. Liiketoimintakauppa on ostajan näkökulmasta
usein turvallisempi, koska siinä ostetaan tavallisesti vain sovitut
asiat, eikä yllätyksiä helposti tule.
Osakekaupassa
taas ostetaan koko firma varoineen, velkoineen ja vastuineen. Kukaan ei voi olla
aivan varma, mitä kaupan mukana tulee. Kaupan mukana voi tulla niin sanottuja
piileviä vastuita, jotka selviävät vasta ajan myötä. Kun osakeomistus vaihtuu,
yrityksessä ja sen toiminnassa ei välttämättä tapahdu mitään muutosta. Jos
ostat pörssistä Nokian osakkeita, ei Nokian toiminnassa muutu mikään. Jos ostat
Nokian liiketoiminnan, pääset valtakunnan ykkösuutiseksi.
Rahat saa
aina se, joka myy. Vaikka myyjä omistaisikin kaikki osakeyhtiön osakkeet, hän
ei omista yrityksen liiketoimintaa ja sinne hankittua omaisuutta
henkilökohtaisesti. Ne omistaa itse osakeyhtiö. Näin ollen liiketoimintaa myytäessä
myyjänä on yhtiö, ei koskaan yrittäjä, ja kaupasta saatavat rahatkin menevät
yhtiöön.
Kun myydään
osakkeet tai yhtiöosuudet Ay:ssä ja Ky:ssä, rahat, verot ja myyntikulut tulevat
myyjän kontolle henkilökohtaisesti. Se kuka on myyjä, saa siis rahat ja maksaa myyntivoitosta
myyntikulut ja verotkin. Toiminimessä tällaista jakoa ei ole, koska toiminimi
ei ole itsenäinen yrittäjästä erillinen yhtiö, vaan myyjänä on aina yrittäjä
itse, liiketoiminnan myynti on toiminimen viimeinen liiketoimi.
Tavallisesti
verotusnäkökulmasta myyjän kannattaa myydä osakkeet. Verotuksen ja
rahoituksen näkökulmasta taas ostajan kannattaa ostaa liiketoiminta, joten
pelkästään näistä näkökulmista paras tilanne ei voi toteutua yhtä aikaa sekä
myyjälle että ostajalle. Yrityskauppaan onneksi vaikuttavat muutkin seikat,
joista hiukan seuraavaksi.
Pääsääntöisesti,
jos myydään yhtiön osakkeet tai yhtiöosuudet, yrityksen erilaiset sopimukset
jatkuvat sellaisinaan. Jos taas myydään liiketoiminta, sopimukset menevät
uusiksi, koska toinen sopimuspuoli vaihtuu; myyjäyhtiö ei ole enää sopimusten
osapuoli. Mutta poikkeuksia riittää:
- Työsopimuksiin kauppatapa ei
vaikuta, ne jatkuvat sellaisinaan tehtiinpä kauppa miten tahansa ja sovittiinpa
ostajien ja myyjien välillä mitä tahansa. Lain mukaan omistajanvaihdos ei ole
syy päättää työsopimuksia. - Rahoitussopimuksissa on usein ehto,
jonka mukaan rahoittaja voi sanoa sopimuksen irti ja vaatia lainat
maksettaviksi, jos yhtiön omistus vaihtuu. - Liikehuoneiston vuokrasopimus on
siirrettävissä ilman vuokranantajan lupaa ellei toisin ole vuokrasopimuksessa
sovittu. Näin on myös liiketoimintakaupassa, huolimatta siitä, että
vuokralainen vaihtuu. - Ay:ssä ja Ky:ssä myyjät eivät
vapaudu vastuista automaattisesti, vaikka myisivätkin yhtiöosuudet kokonaan.
Näissä sopimukset on aina erikseen siirrettävä ja vastuut vapautettava
kauppatavasta riippumatta.
Niin ostajan
kuin myyjäkin on siis erittäin tärkeää perehtyä liiketoiminnassa tarvittavien
sopimuksien ehtoihin ennen kauppaa. Ammattilaiset kutsuvat tällaista
tarkastusta legal due diligenssiksi, DD:ksi eli lailliseksi tarkasteluksi.
Nyrkkisääntönä
voidaan pitää, että yrityksen tulevan menestyksen kannalta on järkevämpi tehdä
kauppa yhtiön osakkeista tai yhtiöosuuksista silloin, kun yrityksellä on paljon
tärkeitä sopimussuhteita, jotka jouduttaisin kaikki neuvottelemaan uusiksi
liiketoimintakaupassa. Muista syistä voi olla toki järkevämpi tehdä toisin.
Yhtiöosuuden
kaupassa on huomattava, että normaalisti ostaja joutuu henkilökohtaiseen
vastuuseen kaikista veloista. Jos taas velkoja ei ole tiennyt kaupasta ja
myyjän vastuun päättymisestä, myyjä on vastuussa vanhoista veloista ja voi olla
vastuussa jopa niistä veloista, joita uusi yhtiömies on tehnyt. Tästä syystä on
ensiarvoisen tärkeää huolehtia siitä, että yhtiömiehen vaihtuminen ilmoitetaan
välittömästi kaupparekisteriin.
Monesti
kannattaa tehdä kauppa siten, että avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö muutetaan ensin
osakeyhtiöksi ja myydään sen jälkeen yhtiön osakkeet. Sukupolvenvaihdos ja
yritystoiminnan luovutukset ovat helpointa ja edullisinta tehdä juuri
osakeyhtiössä.
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeestä ajankohtaista tietoa yrityskaupoista, myytävistä yrityksistä ja tapahtumista.
Tilaa uutiskirje