Euran Peltityö Oy ostaa Porissa kotipaikkaansa pitävän Palmiatek Oy:n osakekannan
Palmiatek Oy on johtava lihankäsittely- ja teurastamolinjojen valmistaja Suomessa. Palmiatek on erikoistunut kuljetin, kuljetinjärjestelmien ja elintarviketeollisuuden koneiden ja laitteiden valmistukseen. Yritys myös valmistaa ja markkinoi Palmia-merkin alla erilaisia elintarviketeollisuuden laitteita.
Euran Peltityön Anssi Mäkelä kertoi ostettavan yhtiön olevan jo entuudestaan tuttu, sillä he ovat jo aiemminkin alihankintana valmistaneet Palmiatekille linjastoiden osia. Nyt yhdessä tekeminen saakin kokonaan uudet siivet, kun Peltityö ostaa koko toiminnan. Sitä minkälaisia suunnitelmia Mäkelällä tulevaisuuteen on hän ei vielä paljasta, mutta ihan uutta virtaa perinteikäs Palmiatek tästä saa.
Myyjistä työsuhteiset jatkavat mukana toistaiseksi, luultavasti kunnes eläkeikä aikanaan koittaa. Sen erikoisempia suunnitelmia tai muutoksia ei heilläkään kaupan myötä edessä ole. Palmiatek Oy:n toimitusjohtajana toiminut Hannu Käppi opastaa ja tukee kaupan alkuvaiheen yli yhdessä Juha-Pekka Mattilan kanssa, jotta vaihdos olisi mahdollisimman helppo.
Osapuolet läpi kauppaprosessin kuljetti Suomen Yrityskauppojen auktorisoitu yritysvälittäjä Mika Valtonen. ”Helppoa toimia ammatti-ihmisten kanssa, kun asiat sanotaan niin kuin ne ovat. Kaikenlaisiin asioihin löytyy vastaus ja kompromissi niin että asioissa voidaan edetä ja se on omiaan johtamaan molempia osapuolia tyydyttävään parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun. On upeaa että tämä tietotaito ja osaaminen saadaan siirrettyä nuorempien käsiin ja perinteikäs työ jatkuu.”
Mika Valtonen
Auktorisoitu Yritysvälittäjä (AYV)
Puh 010 2864 018
Gsm 040 5968 994
[email protected]
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeestä ajankohtaista tietoa yrityskaupoista, myytävistä yrityksistä ja tapahtumista.
Tilaa uutiskirje