Yrityskaupat - Referenssejä

Tiedotteita ja referenssejä tehdyistä yrityskaupoista.

Polar-Lento Oy:n osake-enemmistö vaihtoi omistajaa

Harriniva Oy myi omistamansa 51 % omistusosuuden Kilpisjärvellä kotipaikkaansa pitävästä Polar-Lento Oy:stä. Yrityskaupan välitti Suomen suurin yritysvälittäjä Suomen Yrityskaupat Oy.

Polar-Lento Oy on toiminut Käsivarren alueella jo yli 30 vuoden ajan. Vuosien kokemuksella ja ammattitaidolla yritys lennättää asiakkaita mukavasti ja turvallisesti Ruotsin Lappiin sekä Käsivarren tunturijärvien parhaille kala-apajille ja hienoimmille vaellusreiteille. Lisäksi se tarjoaa yleisölennätyksiä Kilpisjärven jylhissä tunturimaisemissa.

Yrityksen toimiala ja sijainti ei ole niitä yleisimpiä eikä täten potentiaalisia ostajia ollut runsain mitoin, toteaa myyntitiimissä mukana ollut yritysvälittäjä Juha Hotti Suomen Yrityskaupat Oy:stä. Ostaja kuitenkin lopulta löytyi Suomen Yrityskauppojen myyntiprosessin tuloksena Joensuusta. Ilmailualan palveluita tarjoava Joen Service Oy osti myynnissä olleet osakkeet marraskuussa 2022.

Polar-Lento Oy:n osakkeiden myyntiprosessi kesti 9 kuukautta, joka on hyvin lähellä keskimääräistä yritysten myyntiaikaa, kertoo yritysvälittäjä Aki Keisu ja samalla jatkaa kohteen olleen yksi mielenkiintoisimmista hänen yritysvälittäjän urallaan. Lopuksi Aki Keisu vielä toteaa kaupan olleen yhteistyön tulos, jossa käytännössä kaikki Suomen Yrityskaupat Oy:n yritysvälittäjät Suomessa ja Virossa osallistuivat yrityksen myyntiin. Olihan kyseessä varsin erikoinen yritysmyynti-kohde.

Lisätietoja:

 

Tarmamet Oy siirtyi uudelle omistajalle

Lokakuussa tehtiin yrityskauppa, jossa Tarmamet Oy siirtyi uudelle omistajalle. Yhtiön perustajat Jorma ja Tarja Oivo myivät yhtiön Petri Poutalan Fiona Treasury Management Oy:lle. Jorma jatkaa vielä konsultin roolissa Tarmametin palveluksessa.

Petri siirtyy vetämään Tarmamet Oy:n toimintaa aktiivisella otteella tavoitteena tulevien vuosien maltillinen kasvu ja liiketoiminnan kehittäminen eteenpäin palveluita laajentamalla. Toiminta Laitilassa jatkuu ennallaan nykyisissä toimitiloissa vanhojen työntekijöiden kera.

Kaupan välitti:

Ruuvilinja osaksi ProMartia

ProMart Oy on ostanut Ruuvilinja Oy:n koko osakekannan. Ruuvilinja jatkaa toimintaansa osana ProMart-konsernia. Toteutunut kauppa laajentaa yritysten tuote- ja palveluvalikoimia sekä vahvistaa alan erityisosaamista. Yrityskaupalla ei ole vaikutuksia yritysten työ- tai asiakassuhteisiin.

ProMart Oy on vuonna 2009 Pirkanmaalle perustettu B2B-myyntiin erikoistunut teknisen alan palveluyritys. Yritys tarjoaa teollisuuden ja rakentamisen toimialoille laajan ja toimivan ammattityöväline- ja tarvikevalikoiman sekä hyvän palvelukonseptin osana asiakkaidensa toiminta- ja hankintaprosesseja. Toteutunut kauppa vahvistaa ProMartin teollisuuskiinnikkeiden valikoimaa ja osaamista edelleen. ProMart toimii tällä hetkellä kahdeksalla paikkakunnalla ja henkilöstöä sillä on yhteensä 80. Vuoden 2022 ennustettu liikevaihto on 30 milj. €.

Ruuvilinja Oy on vuonna 1983 perustettu, teollisuuden kiinnitystarvikkeisiin erikoistunut työkalu- ja tarviketukkukauppa. Ruuvilinjan toimitilat ja varastomyymälä sijaitsevat Teivon yrityspuistossa Ylöjärvellä. Yrityskaupan myötä Ruuvilinjan valikoima ja tuotetarjonta laajenevat merkittävästi. Ruuvilinjan myymälävalikoimaa tullaan laajentamaan työvälineiden, rakentamisen tarvikkeiden ja työsuojainten osalta palvelemaan myös ammattirakentajia. Myös ruuvi.fi-verkkokaupan valikoimaa tullaan kasvattamaan useiden tuoteryhmien osalta, mikä mahdollistaa entistä kattavammin myös kuluttaja-asiakkaiden palvelemisen verkkokaupan kautta.

Lisätiedot:

Sampo Säily
toimitusjohtaja ProMart Oy
0400 950 332

Mika Pihlajikko
Ruuvilinja Oy
050 566 0934

 

Mettere Oy hankki omistukseensa Maper Oy:n Tampereelta

Mettere Oy on 30.9.2022 tehdyllä liiketoimintakaupalla hankkinut omistukseensa Maper Oy:n Tampereelta.

Yhtiöiden on tarkoitus jatkaa toimintaa samojen arvojen ja laatuodotusten mukaisesti sekä edelleen kehittää ja kasvattaa toimintaa tulevaisuuden muuttuvien olosuhteiden ja asiakastarpeiden mukaisesti. Timo Kyyrönen jää edelleen Maper Oy:n omistajaksi 20 % osuudella.

Metteren tytäryhtiöinä jatkavat myös Air Group Oy ja Junox Oy. Kaupan jälkeen Mettere kasvaa konsernina, ja onnistuu tarjoamaan asiakkailleen enemmän palveluja monissa eri tarpeissa.

Maper Oy valmistaa purettavia ja haponkestäviä palloventtiileitä sekä hienomekaanisia säätö-, ja toimilaitteita. Lisäksi tarjontaa kuuluvat kokoonpanoratkaisuja, jotka ovat integroitavissa vaativiin venttiili-, ja toimilaitekokoonpanoihin.

 

Kuvassa oikealta Mettere Oy:n Jari Vihuri, sekä myyjäyhtiön Mari ja Timo Kyyrönen.
Kuvassa oikealta Mettere Oy:n Jari Vihuri, sekä myyjäyhtiön Mari ja Timo Kyyrönen.

 

Yrityskaupan toteutti Suomen Yrityskaupat Tampere Oy:n auktorisoitu yritysvälittäjä Aki Eiranto.

Lisätiedot:

Metter Oy
toimitusjohtaja Jari Vihuri
p. 040 827 6833

 

Turkulainen konepajayhtiö Trameta Oy vaihtoi omistajaa

Alpo Saveljeff, Rauno Kuoppala, Tauno Laakso ja Kari Pohjola myivät perustamansa Trameta Oy:n osakekannan Jari Vainion ja Mika Kaitosen omistamalle Cadring Projects Oy:lle.

Trameta Oy:llä on pitkä ja menestyksekäs historia, jonka jatkuvuuden varmistamiseksi perustajat myivät yhtiön Cadring Projects Oy:lle, joka samalla vahvisti ja monipuolisti omaa toimintaansa. Cadring Projects Oy omistaa Raision Valmisasennus Oy:n ja Salon Metallirakennus Oy:n. Yhdessä yritykset omaavat erinomaisen kilpailuaseman markkinoilla ja samalla tukevat toistensa liiketoiminnan kehittämistä.

Lisätietoja kaupasta antavat:

Tauno Kuoppala
p 040 588 9974

Jari Vainio
p 050 330 7827

 

Yrityskaupan välitti:

Finero Oy:n liiketoiminta siirtyi yrityskaupalla osaksi Easy Test System Solutions Oy:n toimintaa

Tunnetun Kausalassa toimivan mittaus- ja testauslaitteiden ja -järjestelmien valmistajan, Finero Oy:n, liiketoiminta siirtyi vaasalaisen Easy Test System Solutions Oy:n omistukseen 30.8.2022 toteutetulla yrityskaupalla.

Finero Oy juuret ulottuvat aina vuoteen 1980 saakka. Toimialallaan erittäin tunnettu yritys on kokenut vuosien varrella useita värikkäitä vaiheita. Finero Oy on tuotteittensa ja osaamisensa ansiosta usean sähköteknistä valmistusta tekevän yrityksen luotettava testausjärjestelmien toimittaja. Vuonna 2015 Fineron toiminnat siirtyivät yrittäjä Erkki Lassilan omistukseen. Yritys on työllistänyt yrittäjän lisäksi kolme alan rautaista osaajaa.

”Toteutunut yrityskauppa laajentaa sopivasti oman yrityksemme toimintaa. Tunnemme Fineron tuotteita jo entuudestaan, sillä olemme palvelleet osittain samoja asiakkaita. Hyvin hoidettu Fineron liiketoiminta täydentää omaa palvelukokonaisuuttamme, jota kehitämme aktiivisesti. Haluamme palvella asiakkaita vielä entistäkin paremmin.”, kertoo Easy Test System Solutions Oy:n toimitusjohtaja Ronny Hellström.

”Olen onnellinen, että Fineron toiminta ja osaaminen saa yrityskaupan kautta uuden aktiivisen ja kehityskykyisen omistajan. Työntekijät jatkavat uuden omistajan palveluksessa, ja itsekin tulen panoksellani varmistamaan toimintojen haltuunottoa Easy Testissä ”, toteaa pian 70 v täyttävä Erkki Lassila.

Finero Oy:n osalta yritysjärjestelyn käytännön tehtävät hoiti Suomen Yrityskaupat, Asko Virén.

Lisätietoja:

Easy Test System Solution Oy
Ronny Hellström
toimitusjohtaja
050 436 1920
[email protected]

Finero Oy
Erkki Lassila
toimitusjohtaja
040 352 106992
[email protected]

Jalostamo7 Oy lähti yrityskaupoille – Brushpainters Oy ensimmäisenä kohteena

Jalostamo7 yhdistää ihmisiä, osaamista ja pääomia. Tarkoituksena on siirtää yrityksiä sukupolvelta ja ihmiseltä toiselle ja vahvistaa näin koko Suomen talousjärjestelmää. Jalostamo7 Oy teki ensimmäisen yrityskaupan 30.6.2022, kun se osti Brushpainters Oy:n koko osakekannan.

Brushpaintersin uutena toimitusjohtajana aloittaa Lauri Aaltio. Arto Riiali varmistaa yrityksen hyvän siirron uusiin käsiin opastamalla ja neuvomalla uutta vetäjää. Brushpaintersin toiminta jatkuu samanlaisena laadukkaasti asiakkaita palvelevana yrityksenä.

“Me autamme kannattavia yrityksiä jatkamaan toimintaansa uusin voimin. Jalostamo7:n yritysten toimitusjohtajat eivät jää yksin pyörittämään yrityksiään, vaan saavat nopeasti tukea ja apua, kun tilanne niin vaatii. Jalostamo7 yhteisö on voimakkaampi, sitkeämpi ja tuottavampi kuin ihmiset yksinään” sanoo tuore toimitusjohtaja Lauri Aaltio.

Jalostamo7 hanke lähti kesälomalla saadusta Laurin ideasta kesällä 2020. Kesti kaksi vuotta löytää ja ostaa sopiva yritys. Lauri kävi läpi kymmeniä yrityksiä kahden vuoden aikana. Pitkällisten vaiheiden ja hankaluuksien jälkeen yrityskauppa lopulta onnistui kesäkuussa 2022.

“Tulemme näkemään ison siirtymän yritysten omistuksissa seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomessa. Me haluamme osaltamme auttaa tässä ja varmistaa, että suomalainen yrittäjyys menestyy jatkossa entistä vahvemmin.” jatkaa Aaltio.

Brushpainters Oy on yrittäjävetoinen perheyhtiö. Brushpainters on vakaa ja vakiintunut toimija, se on toiminut 20 vuotta. Brushpainters tekee remontointia isoille kiinteistöomistajille eli toimii B2B-puolella. Toimistolla on kaksi työnjohtajaa, toimistohenkilö ja toimitusjohtaja. Rakennustöitä tekee 20 henkilöä pk-seudulla. Liikevaihto päättyneellä tilikaudella oli n. 3m€. Brushpaintersin toimintaidea on tehdä laadukasta remontointia kerralla valmiiksi sovitussa aikataulussa.

Omistajanvaihdoksen käytännön järjestelyt hoiti Suomen Yrityskaupat Oy, Kenneth Udd

 

Kari Vatka, Arto Riiali ja Lauri Aaltio

Lisätietoja:

Lauri Aaltio
Jalostamo7 Oy
[email protected]
040 5638631

Kari Vatka
Jalostamo7 Oy
[email protected]
045 6367653

Arto Riiali
Brushpainters Oy
[email protected]
040 7025716

 

Ohutlevykonepaja Brione sai uuden omistajan

Tommy Granlund on myynyt Brione Oy:n koko osakekannan Tero Niemelälle. Kaupalla ei ole vaikutusta yhtiön työntekijöihin.

”Olen vetänyt ja kehittänyt Brionen toimintaa 20 vuotta ja nyt on aika siirtyä muille laitumille. Haluan kiittää yhtiön työntekijöitä ja yhteistyökumppaneitamme hyvästä yhteistyöstä, toteaa Granlund.

Olen ollut ohutlevyalalla 27 vuotta ja yrittäjä lienee ainoa rooli missä en ole vielä ollut. Nyt on sen vuoro, kertoo Niemelä. Haluan suuresti kiittää Tommyä ja koko henkilökuntaa kaikesta tähänastisesta. Tästä on hyvä jatkaa hienoa tarinaa.”

Lisätietoja:

Tero Niemelä
p. 040 487 0000

Tommy Granlund
p. 0400 770 688

 

Kaupan välitti:

 

Pellon Betoni Oy osaksi Ruskon Betoni konsernia 29.7.2022 alkaen

Lapin rakentaminen niin Suomessa kuin Ruotsissa kiinnostaa.

Pellon Betoni Oy on perustettu 1989. Yhtiön toiminta on alun perin alkanut Hannes Sunilan toiminimiyrittämisestä vuonna 1954. Yrityksen asiakkaina ovat merkittävimmät rakentajat ja rakennuttajat Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa. Yritys on työllistänyt kolmekymmentä henkilötyövuotta omia ja vuokratyöntekijöitä. Tehdas on vastikään uusittu merkittäviltä osin ja investoitu uudenaikaisiin tuotantomenetelmiin. Toiminta on ollut kannattavaa haastavista vuosista huolimatta. Pellon Betoni Oy:n liikevaihdoksi ennustetaan 4 miljoonaa euroa vuodelle 2022. Nyt tehdyllä kaupalla koko omistus siirtyy Ruskon Betoni konsernin yhtiöön Napapiirin Betoni Oy:lle. Kaupalla ei ole vaikutusta työsuhteisiin.

 

Ruskon Betoni on Suomen suurimpia betonialan yrityksiä yli 100 miljoonan euron liikevaihdollaan.

Ruskon Betoni Oy aloitti toimintansa Oulussa syksyllä 1983. Vuosien saatossa yritys on kasvanut tasaista vauhtia ja toiminta-alueeksi on rakentunut koko Pohjois-Suomi Pietarsaari – Vuokatti -akselilta pohjoiseen sekä pääkaupunkiseutu ja Kymen alue. Yrityksen perustamisen jälkeen ensimmäinen uusi aluevaltaus pohjoisessa tapahtui vuonna 1989, kun toiminta laajeni Oulusta Pudasjärvelle, ja sen jälkeen kasvu on ollut tasaista. 1990-luvun lopulla kiristynyt kilpailu Pohjois-Suomessa sai yrityksen miettimään toiminta-alueen laajentamista etelään ja uusi asema Tuusulaan valmistuikin 1997.

Tätä nykyään yritys toimii yli 30 paikkakunnalla toimittaen valmisbetonia asiakkaiden tarpeiseen. Ruskon Betoni Oy konserniin kuuluvat emoyrityksen lisäksi tytäryhtiöt Ruskon Betoni Etelä Oy, Napapiirin Betoni Oy sekä JA-KO Betoni Oy. Ruskon Betonin sisaryritys KiBe Oy palvelee rakentajia Torniossa, Kemissä, Kittilässä ja Pellossa. Ruskon Betonilla on ollut toimintaa aiemminkin yhdessä Pellon Betoni Oy:n kanssa. Valmisbetoniasema on sijainnyt saman kiinteistön alueella, tavallaan Pellon Betoni Oy:n toimialueen sisällä.

Pellon Betonin omisti 100% yhtiön perustaja Lasse Sunila. Lasse jää yritykseen töihin, mutta omistajanvaihdos tuli tarpeelliseksi eläkesuunnitelmien myötä. Hyvässä kunnossa oleva aktiivinen yrittäjä haaveilee harrastusten lisäämisestä, kalastus ja moottorikelkkailu yhtenä rakkaimmista harrastuksista. Sunila on aiemminkin tutkinut mahdollisuuksia löytää yritykselleen jatkaja, mutta kaupat eivät menneet maaliin hyvistä neuvotteluista huolimatta. Nyt yrityksen myyntiin palkattiin ammattivälittäjät. Juha Hotti ja Aki Keisu Suomen Yrityskaupat Oy:stä ottivat asian hoitaakseen ja kauppa saatiin tehtyä muutamassa kuukaudessa.

Myyjälle oli tärkeää löytää kotimainen ostaja. Konsernin Lapin yksikkö Napapiirin Betoni Oy jatkaa toimintaa Pellossa ja näin syntyvällä kaupalla turvataan työntekijöille jatkoa työsuhteisiin. Lasse Sunila toteaa puuhaa olevan jatkossakin ”Jatkan Kuljetus Sunila Oy:n osalta edelleenkin liiketilojen ja asuntojen vuokrausta sekä Motelli Ruskalinnan toimintaa. Kiitän henkilökuntaa ja liikekumppaneita hyvästä yhteistyöstä”.

 

Ruskon Betoni konsernille hankinta oli tärkeä mahdollisuus.

Pohjoisen rakentaminen ja Ruotsin rajan välitön läheisyys tuovat hyvän mahdollisuuden kannattavaan kasvuun. Osaava ja sitoutunut työväki on kilpailuetu nykyisillä työmarkkinoilla. Hallituksen puheenjohtaja Martti Väänänen on keskustellut aiemminkin Lassen kanssa mahdollisesta omistajan vaihdoksesta. Nyt kun yritys tuli välitysyhtiölle myyntiin, oli aika tehdä kilpailukykyinen tarjous. Ruskon Betoni Oy:n hallituksen puheenjohtaja Martti Väänänen visioi tulevaisuuteen myös pohjoisen rakentamispalveluiden monipuolistamista. ”KiBe Oy:llä on tytäryhtiö Jällivaaran Betoni Ab mikä tarjoaa valmisbetonipalveluita. Rakentamiseen tarvitaan niin valmisbetonia kuin betonituotteitakin. Näin voimme palvella asiakkaita monipuolisemmin. Myös tulevat projektikohteet kiinnostavat. On hyvä jatkaa uudistetussa Pellon tehtaassa osaavan henkilökunnan kanssa. Yhtiömme jatkaa perheyrityksenä ja toinen polvi on jo johdossa.

Maailmantilannekin kauppaan vaikutti. Väänänen oli aiemmin todennut, että jos Suomi liittyisi Natoon, uskaltaisi sitä sitten investoida paremmin. 29.6 kirjoitettiin Madridissa paperi, jossa Suomen liittymisen esteet vähenivät ja päästiin kohti liittymissopimusta. 4. heinäkuuta sovittiin tarjouksesta, jonka myyjä oli valmis hyväksymään. Olikohan näillä asioilla yhteyttä keskenään?

 

Omistajanvaihdokset Lapissa

Suomen Yrityskaupat Oy On Suomen suurin yritysvälitysliike ja toimii koko Suomen alueella. Lappi on monessa mielessä mahdollisuuksien alue myös yrityskaupoille, koska moni yritys odottaa uutta omistajaa lähiaikoina. Lapin Yrittäjien mukaan Lapissa 15 % yrityksistä arvioi, että omistajanvaihdos on seuraavan kahden vuoden sisällä ajankohtainen. Kolmannes arvioi, että se on ajankohtainen seuraavan viiden vuoden aikana. 83% yli 55-vuotiaista yrittäjistä Lapissa suunnittelee viiden vuoden sisällä liiketoiminnasta luopumista. Lapin elinvoiman säilymisen kannalta mahdollisimman monen yrityksen jatkaminen on erittäin tarpeellista. Ennen koronaa 2019 Lapissa toimintansa lopetti 535 yritystä, 2020 jo 694 kpl ja 2021 lopetti 806 kpl. Suunta on huolestuttava, jos jatkajia ei löydy. Suomen Yrityskaupat Oy:n toimisto sijaitsee Rovaniemellä ja yksikköä vetää auktorisoitu yritysvälittäjä, KTM Juha Hotti: ”Lapin yrityksille on kiinnostuneita ostajia. Kun yritys tekee tuloksellista liiketoimintaa ja hintapyyntö mahdollistaa ostajalle rahoituksen kauppaan, on ostajan löytäminen monesti helpompaa. Tässä nyt tehdyssä kaupassa yritysvälittäjän rooli korostui. Kauppaa oli hierottu myyjän ja ostajan välillä tuloksetta. Kun välittäjä tuli mukaan peliin, oli selvää, että nyt yritys saadaan myytyä. Saimme yhdessä toisen pohjoisen välittäjän Aki Keisun kanssa jopa useamman kiinnostuneen ostajan pöytään, josta myyjän oli valittava itselleen mieluisa tarjous ja jatkaja yritykselleen.

Lapin Kansa, Tuulikki Kourilehto oli todistamassa kaupantekoa, ja teki kaupasta mielenkiintoisen artikkelin lukijoilleen. Löydät artikkelin täältä: Ruskon Betoni Oy osti Pellon Betonin – ostaja tähyää Ruotsin markkinoille ja isompiin kohteisiin – Lapin Kansa

Myyjä Lasse Sunila ja Ruskon Betoni Konsernin hallituksen pj Martti Väänänen puristavat kättä kaupanteon päätteeksi.
Myyjä Lasse Sunila ja Ruskon Betoni Konsernin hallituksen pj Martti Väänänen puristavat kättä kaupanteon päätteeksi.

Lisätietoja:

Lasse Sunila
[email protected]
0400 939 576

Martti Väänänen
[email protected]
0400 381 778

Volito Automation Ab osti Peimarin Hydrauliikka Oy:n

Volito Automation Ab osti 15.6.2022 tehdyllä kaupalla Peimarin Hydrauliikka Oy:n. Kaupan toteutti Suomen Yrityskaupat Oy:n Juha-Pekka Asuinmaa ja Aki Eiranto.

Peimarin Hydrauliikka tiedottaa kaupasta seuraavaa:

Peimarin Hydrauliikka Oy liittyy yritysoston kautta osaksi Volito Automation Ab:ta 15.6.2022.
Volito Automation AB on ostanut 100% suomalaisesta MRO-yhtiöstä, Peimarin Hydrauliikka Oy:stä. Yritysosto parantaa markkina-asemaa ja vahvistaa pohjaa kannattavan kasvun jatkumiselle.

Volito Automation perustaa, ostaa ja kehittää teollisuusautomaatio yrityksiä. Konserni on organisoitu kahteen liiketoimintasegmenttiin, MRO ja OEM. MRO -segmentti keskittyy huoltosopimuksiin, kunnossapitoon, korjauksiin ja niiden optimointiin, kun taas OEM -segmentti tarjoaa tuote- ja teknologiakehitystä, sekä sähköistystä.

– Olen ylpeä voidessani ilmoittaa Peimarin Hydrauliikka Oy:n hankinnasta. Tämä vie meidät askeleen pidemmälle strategiassamme olla Pohjoismaiden johtava toimija teollisuus- ja mobiiliautomaatioratkaisuissa, sanoo Volito Automationin toimitusjohtaja Johan Frithiof. Peimarin Hydrauliikka Oy on täyden palvelun hydrauliikan ja pneumatiikan yritys. Yrityksellä on vahva tarjonta hydrauliikkaratkaisuissa, huollossa ja korjauksessa. Peimarin Hydrauliikka Oy:n hankinnan myötä vahvistamme edelleen MRO ­liiketoimintaamme.

– Peimarin Hydrauliikka Oy on arvokas lisä MRO-liiketoimintaamme, sekä strategiassamme kasvaa Suomen markkinoilla, sanoo Peimarin Hydrauliikka Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Suomen MRO ­liiketoimintasegmentistä vastaava Jukka Sahi. Odotan innolla yhteistyötä, vahvistaaksemme MRO ­liiketoimintaamme maantieteellisesti koko Suomen osalta, sekä tarjota kaikille nykyisille ja uusille asiakkaillemme kasvavaa osaamistamme, mutta myös lisäarvoa mitä yrityskauppa tuo mukanaan. Peimarin Hydrauliikka -tiimi työskentelee osana Volito Automation -tiimiä ja jatkaa ammattitaitoisen palvelun ja asiantuntemuksen tarjoamista kasvavalle asiakaskunnalleen, kuten ovat viime vuosinakin menestyksekkäästi tehneet.

– Yhdessä Volito Automationin kanssa voimme tarjota kasvavaa maantieteellistä kattavuutta, laajempaa tuotevalikoimaa ja laajempaa osaamista. Olen erittäin iloinen yhteistyöstä Volito Automationin kanssa ja näen vahvoja mahdollisuuksia kasvattaa Volito Automationin MRO-liiketoiminnan, sen kehittämistä ja rakentaa vahvoja suhteita sekä asiakkaisiin että toimittajiin, sanoo Leo Suni MD Peimarin Hydrauliikka.

– Yritysosto tuo meille volyymilisäystä Suomessa. Odotamme jatkossa Volito Automationille uusia mahdollisuuksia saada lisää markkinaosuutta, koska yhtiö pystyy tarjoamaan markkinoille kattavimman palvelukokonaisuuden, Johan Frithiof sanoo.

 

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö