Yrityskaupat - Referenssejä

Tiedotteita ja referenssejä tehdyistä yrityskaupoista.

Salon Rosmariini Oy:ssä vaihtuu omistaja 1.7.2023

Salon Meriniityssä sijaitseva lounasravintola ja pitopalveluyritys Rosmariini Oy saa uuden omistajan yrityskaupan kautta. Riitta Ranta-Mandelin joka on toiminut yrittäjänä 35 vuotta siirtyy nauttimaan eläkepäivistä, taloremppaa, mökkeilyä ja matkustelua kuulemma ohjelmassa seuraavina kuukausina ja vuosina. Riitta lähtee hyvillä mielin vapaalle ja on iloinen kun löytyi sopiva jatkaja yritykselle, kuten monesti myös Riitta kantaa huolta että asiakkaat saavat hyvää palvelua jatkossakin. Siltä pohjalta kohdetta myös lähdettiin myymään välittäjän toimesta että myyjälle ”sopiva” ostaja löydetään ja löydettiinhän se.

Uusi omistaja Teija Ståhlberg on toiminut Perttelissä Mumman Murkinat-vanhusten ateriapalvelussa usean vuoden ja oli ehtinyt jo miettiäkin laajentumista. Kun hän näki Rosmariinin myynti-ilmoituksen asiat loksahtivat kohdalleen. Isoja muutoksia Teija ei ajo tehdä mutta aina uusi vetäjä tuo jotakin omaakin mukanaan. Yritys on hyvässä kunnossa ja asiakaskunta laaja josta on jatkaa eteenpäin ja suunnitella uusiakin palveluita.

Yrityksen välitti Suomen Yrityskaupat Oy:n Jussi Jokiniemi joka kertoo että useampiakin neuvotteluja käytiin ostajien kanssa, mutta Teijan paikallistuntemus ja asenne oli heti kohdallaan joten oli mukava saattaa tämä case maaliin hänen kanssaan.

Rosmariini kauppa
Rosmariinin kauppa, kuvassa myyjä, ostaja ja välittäjä.

Lisätiedot:

Teija Ståhlberg
puh. 040 595 2941
Salon Rosmariini Oy/ Mumman Murkinat

Vuodesta 1985 alkaen palvellut Nekalan Työkalumyynti vaihtaa omistajaa

Vuodesta 1985 alkaen on Kivelän perhe palvellut ammattiasiakkaitaan työkalukaupan alalla Nekalan Työkalumyynti Oy:ssä. Pienenä perheyrityksenä menestyminen on ollut sekoitus kovaa työtä ja erikoistunutta konseptia, jossa asiakasta kuunnellaan ja ymmärretään. Konsepti on todettu toimivaksi ja sitä olisi helppo ja mukava vain jatkaa ellei ihmisen aika olisi rajallinen.
Ensin koronan koettelemukset ja sitten vielä yrittäjä Jari Kivelän äkillinen sairastuminen muutti perheen arvot päälaelleen ja jotta yrityksen jatkuvuus ja tulevaisuus voitiin varmistaa, päätettiin se myydä.

Suomen Yrityskauppojen auktorisoitu yritysvälittäjä Mika Valtonen tarttui toimeen ja yhdessä Jari Kivelän pojan Markuksen kanssa huomattiin että intressit olivat yhtenevät ja yhteistyö toimi hyvin. Tämä kohde osoittautuikin asiakkaita kiinnostavaksi ja kyselijöitä oli paljon. Heistä karsittiin soveltuvimmat tutustumaan ja keskustelemaan asiasta. Lopulta Jari Ilvosen toiveet ja näkemykset täsmäsivät Nekalan työkalumyynnin arvoihin ja nyt kesällä 2023 konsepti saa uuden energisen vetäjän!

Ylöjärveläinen Ilvonen on ennättänyt työurallaan tutustua monipuolisesti työkalujen maailmaan ja innostumiseen ja motivaation ulkopuoleltahan kaikki muu onkin opittavissa! Lisäksi Nekalan Työkalumyynti Oy:n kaikki työntekijät jatkavat vanhoina työntekijöinä eli siirtyminen yrittäjäksi on tässä tapauksessa kohtuullisen helppoa. Kivelän perheestä Markus jatkaa vielä kesäkuun ja mahdollisesti vielä syyspuolellekin tarpeen mukaan ja liukuu sitten joustavasti pois, uusiin haasteisiin.

Suomen Yrityskaupat onnittelee ja kiittää kaupan osapuolia yhteistyöstä ja toivottaa molemmille menestystä ja myötäistä tuulta myös jatkossa.

Kuvassa Markus Kivelä, Aila Kivelä ja Jari Ilvonen
Kuvassa Markus Kivelä, Aila Kivelä ja Jari Ilvonen

Lisätietoja:

Perinteikäs Pyörä-Pori jatkuu Porissa!

Jo yli 60 vuotta Porissa toimineen Nikanderin suvun palkittu pyöräkauppa, Pyörä-Pori saa jatkoa.

Juha Nikander yhdessä vaimonsa Seijan kanssa ovat jatkaneet pyöräkauppaa Juhan isän jalanjäljissä ja nyt he ovat eläköitymisen vuoksi myyneet Tikkulan Pyörä Oyn liiketoiminnat. Liiketoiminta on jo vuodesta 1983 muodostunut Pyörä-Pori nimellä polkupyörien myynnistä ja huollosta, sekä Lilliputti nimellä lastentarvikekaupasta. Nykyisin Pyörä-Porilla on myös verkkokauppa. Nyt on tullut aika antaa muiden ohjata ja kehittää tekemistä pyörien muuttuessa enenevissä määrin sähköisiin ja työmatkapyöräilyn eläessä uutta kukoistustaan.

Seija jatkaa vielä parin kuukauden ajan Tikkulan Pyörän työntekijänä myyden loppuun jäljellä olevaa Lilliputin varastoa. Samoin jatkaa Juha vielä kaupantekoa tämän sesongin, hänen siirtyessään työntekijöidensä kanssa suoraan Design Rosendahlin työntekijöiksi.

Design Rosendahl on Antti Rosendahlin johtama Porilainen yritys. Myös Antin velipoika Ville on yrittäjä ja tässäkin he ovat yhdessä mukana. Veljeksille on yrittäjyys tuttua jo vuosien ajan ja pyöräily ollut lähellä sydäntä jo aiemminkin, mutta nyt he pääsevät perehtymään perinteisen toimialan saloihin syvällisemminkin. Veljekset ovat seuranneet Pyörä-Porin tekemisiä jo vuosia niin asiakkaana, kuin alasta kiinnostuneina yrittäjinä ja pääsevät nyt kehittämään tekemistä entistäkin paremmin tulevaisuuden tarpeita vastaavaviksi. Mitään radikaaleja muutoksia ei heti tulla tekemään vaan on syytä seurata tekemistä ja jatkaa toimintaa nykyisellä toimivalla konseptilla ja kehittää tekemistä sitten varsinaisen sesongin päätyttyä.

Suomen Yrityskauppojen välittäjät Juha-Pekka Asuinmaa ja Mika Valtonen auttoivat Nikandereita löytämään ostajan, kävivät neuvottelut ja toteuttivat osallisten välisen kaupan.

Nyt on siis vielä viime hetket ostaa pyörä Juhalta ja syksyllä alkaakin sitten vapaat. Näin pitkällä yrittäjäuralla yhdellä toimialalla voi ollakin että Juha ja Seija pitävät syksyllä omat pyöränsä hetken tallissa parkissa eivätkä halua hetkeen kuullakaan polkupyöristä…

Kuvassa: Ville ja Antti Rosendahl, sekä Juha ja Seija Nikander
Kuvassa: Ville ja Antti Rosendahl, sekä Juha ja Seija Nikander

 

Lisätietoja:

Peltiveikot Oy:n taustalla on toteutettu omistusjärjestely

Jani Jutilan perustama yhtiö Jutila Holding Oy osti Peltiveikot Oy:n osakekannan 27.4.2023.

Peltiveikot Oy
Peltiveikot Oy on perustettu vuonna 1959 ja yhtiö on keskittynyt erilaisten metallien käsittelyyn.
Asiakkaille toimitetaan mm. erilaisia kaiteita, aitoja, portteja, teräsrakenteita, putkistorakenteita, pellityksiä, koneita sekä laitteita. Yhtiö valmistaa lisäksi mittatilaushuonekaluja ja erilaisia taideteoksia sekä vaikeita pellityksiä. Tarjottavaa tuoterepertuaaria ovat laajentaneet myös yhtiön omat maahantuonnit.
Peltiveikot Oy:n asiakaskunta on kasvanut sekä laajentunut vuosikymmenten kuluessa ja myös yhteistyökumppanit ovat valikoituneet sekä vakiintuneet matkan varrella.
Osaava henkilökunta, hyvä asiakaspalvelu ja hyvässä kunnossa oleva konekanta toimivissa tiloissa antaa mahdollisuudet historiassa saavutetun menestyksen jatkumiselle myös tulevaisuudessa.

Uusi omistaja Jani Jutila
Peltiveikot Oy:n uudella yrittäjäomistajalla Jani Jutila on konetekniikan diplomi-insinööri ja hänellä on käytännön kokemusta useista teknologia- ja teollisuusyrityksistä. Jani on toiminut tuotannon johdon tehtävissä, vastannut asiakkuuksista sekä ollut yritysjohdon tehtävissä. Janin pitkäaikainen toive omistaa menestyvä konepaja on nyt totta.
Peltiveikot Oy:n omistuksesta luopunut ja siirtymäajan jälkeen liiketoiminnan palveluksesta pois jäävä Ossi Pirnes siirtyy eläkkeelle vuoden 2023 aikana.

Jani Jutila kommentoi toteuttamaansa kauppaa:
Peltiveikot on pitkän historian omaava ja kovassa vedossa oleva yhtiö.
Yhtiön menestys perustuu laajaan palveluun, jossa mentaliteetti on se, että kaikki asiakkaiden haasteet ratkaistaan. Merkittävintä asiakkaiden hyvässä palvelukokemuksessa on Peltiveikkojen osaava henkilökunta, joka tekee töitä hyvällä fiiliksellä. Tällä linjalla myös jatketaan nykyisten työntekijöiden kanssa, mutta uuden omistajan johdolla.
Haluankin kiittää luopuvaa yrittäjää Ossia hyvästä työstä, jota on hyvä jatkaa. Ja ennen kaikkea haluamme varmistaa hyvän yhteistyön asiakkaidemme kanssa jatkuvan myös tulevien vuosikymmenten aikana!

Rahoittajat
Yrityskaupan rahoitusratkaisun rakensivat yhteistyössä Nooa Säästöpankki ja Työeläkeyhtiö Elo uuden omistajan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Rahoittajat onnittelevat molempia osapuolia onnistuneesta yrityskaupasta.

Lisätietoja:

Jani Jutila
puh. 050 364 0684

Ossi Pirnes
puh. 040 861 5533

Kaupan rahoitusratkaisun rakensivat:

Nooa Säästöpankki Oy
Jukka Törrönen
040 626 7657
[email protected]

Työeläkeyhtiö Elo
Pekka Kiili
040 829 3879
[email protected]

Kaupan välitti:

Mediatoimisto Dorimedia Oy vaihtoi omistajaa

Pirkanmaalainen, 2009 perustettu, Mediatoimisto Dorimedia vaihtoi omistajaa.
Pitkän ja menestyksekkään uran media-alalla tehnyt Marja-Leena Kolehmainen-Naaralainen luopui yrityksen osakekannasta ja vapautti samalla omaa aikaansa lapsenlapsille ja perheelleen. Hän oli ennättänyt rakentaa Dorimediasta alalle tutun brändin ja yhdessä työntekijöidensä kanssa menestyneen asiakkaita palvelevan ja näille lisäarvoa tuottavan yrityksen. Dorimedian tavoitteina oli aina ollut tehokkuus ja laatu ja näistä tavoitteista on helppo jatkaa.

Suomen Yrityskauppojen auktorisoidut yritysvälittäjät Aki Eiranto ja Mika Valtonen löysivät muutaman potentiaalisen ostajan Dorimedian osakekannalle ja kävimme näitä yhdessä läpi. Haastavien rahoitusneuvotteluiden jälkeen lista lyheni entisestään ja lopulta jäljelle jäi sopivin vaihtoehto.

Leena on kertonut olevansa erittäin iloinen Dorimedian päätyessä hyviin käsiin. Viimevuoden kesäkuussa tehty toimeksianto johti kauppakirjojen allekirjoittamiseen puolessa vuodessa eikä toiminta katkennut missään kohdin. Koska kyseessä oli osakekauppa jatkavat samat työntekijät asiakkaiden auttamista menestymään jatkossakin, mutta nyt laivaa ohjaa Inkeri Valtonen yhdessä miehensä kanssa. Inkeri on toiminut aiemmin muun muassa teollisuudessa asiakaspalvelukoordinaattorina ja myös yrittäjänä kaupan alalla. Tätä taustaa vasten hänelle on hyvinkin tuttua yrittäjyyden ja kaupan tekemisen lainalaisuudet.

Mitään isoja muutoksia ei ole tarkoitus tehdä. Keskitytään varsinaiseen ydin tekemiseen, eli mediamyyntipalvelun tuottamiseen asiakkaille, mutta Dorimedia haluaa kuitenkin pysytellä kärjessä mediamyynnissä ja valmistautuukin kehittämään kokonaisuuksia, joilla entistäkin paremmin palvella asiakkaitaan perinteisen printtimedian lisäksi myös sähköisissä kanavissa.

Hieman pidemmällä aikavälillä tavoite on laajentaa tekemistä ja tarjota menestymisen mahdollisuus muutamalle uudelle mediamyyjälle ja siten osaltaan tukea yhteiskuntaa näinä vaikeina aikoina työllistämällä.

Mediatoimisto Diromedia ostaja ja myyjä
Kuvassa Marja-Leena Kolehmainen-Naaralainen (vas.) ja Inkeri Valtonen.

Kaupan välitti:

Riihimäen Kaihdin ja Kehys saa uudet vetäjät

Riihimäen Kaihdin ja Kehys joka on toiminut yli 40 vuotta luotettavasti palvellen asiakkaita Riihimäellä saa uudet vetäjät.

Veijo ja Marja Koivisto luovuttavat ”kapulan” Anne Puustiselle ja Jyri Taskiselle, joille yrittäjyys on tuttua ennestäänkin.

Toiminta siirtyy uuteen kivijalkamyymälään joten palvelu pelaa jatkossakin Riihimäellä. Veijo ja Jyri ovat jo muutaman viikon yhdessä käyneet asiakaskohteissa ja tutustuneet tavarantoimittajiin ja kaihdinmaailmaan.

Myyjä ja ostaja löysivät nopeasti yhteisen sävelen ja varmaa on että toiminta siirtyy osaaviin ja huolehtiviin käsiin, joka on tärkeä asia yrityskauppoja tehdessä. Luottamus puolin ja toisin löydettiin pikaisesti.

Useita neuvotteluja käytiin myynnin aikana ja onneksi oltiin kärsivällisiä ja odotettiin sitä ”oikeaa” joka löytyikin sitten ihan samalta paikkakunnalta. Välittäjänä tällainen lopputulos on palkitsevaa, kun näkee, että sekä myyjä että ostaja tietävät tehneensä oikean päätöksen, kertoo välittäjänä toiminut Jussi Jokiniemi Suomen Yrityskaupoista.

Yhteystiedot:

Veijo Koivisto
puh. 0400 735902

Jyri Taskinen
puh. 050 3596843

Jussi Jokiniemi
puh. 050 4784 160

 

Turun Konekeskus Group Oy ostaa LH-Osa Oy:n liiketoiminnan

Suomen Yrityskaupat Juha-Pekka Asuinmaa avusti ostajaa kaupassa asiantuntijan roolissa.

Turun Konekeskus Group Oy tiedottaa kaupasta:

Turun Konekeskus Group Oy ja LH-Osa Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jolla Turun Konekeskus Group Oy ostaa LH-Osa Oy:n liiketoiminnan. Liiketoimintakauppa astuu voimaan 1.4.2023. LH-Osan pitkäaikainen osaaminen ja kokemus huoltotoiminnasta yhdessä ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa olivat tärkeitä tekijöitä yrityskaupassa. Yrityskauppa mahdollistaa jälkimarkkinoinnin kehittämisen erityisesti Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla.

LH-Osa Oy:n nimi ja brändi säilyvät ennallaan ja LH-Osa Oy jatkaa paikallista ja ammattitaitoista palvelua nykyisissä tiloissaan Iisalmessa, Kuopiossa sekä Joensuussa. Kaikki yrityksen 28 työntekijää jatkavat vanhoina työntekijöinä ja Marko Husso jatkaa yhtiön yrittäjäomistajana sekä toimitusjohtajana. LH-Osa keskittyy jatkossa konemyynnissä Turun Konekeskuksen omassa maahantuonnissa oleviin merkkeihin, joita ovat mm. Massey Ferguson, Horsch, Siloking, Lemken, McHale ja Schäffer. Huollon ja varaosien osalta LH-Osa palvelee edelleen kattavasti asiakkaitaan merkistä riippumatta.

”Tämä liiketoimintakauppa tukee strategiaamme ja mahdollistaa liiketoimintaamme laajentamisen jälkimarkkinoinnin osalta. Ammattitaitoisen ja kattavan jälkimarkkinoinnin merkitys konekaupassa korostuu yhä enemmän tulevaisuudessa. Kahden kotimaisen perheyrityksen yhteistyön tiivistäminen nähtiin luontevana vaihtoehtona ja yhteistyöstä syntyy molemmille merkittävä synergiaetu, koska jatkossa molemmat voivat keskittyä tehokkaasti omaan ydinosaamiseensa. Liiketoimintakauppa täydentää sopimushuoltoverkostoamme, joka koostuu valtakunnallisesti noin 70 ammattitaitoisesta huoltoyrityksestä. Niiden merkitys säilyy tulevaisuudessa erittäin tärkeänä”, kertoo Turun Konekeskus Oy:n toimitusjohtaja Heikki Huotari.

”Odotamme yhteistyötä Turun Konekeskuksen kanssa. Yhteistyö vahvan maatalouskonekaupan toimijan kanssa mahdollistaa yrityksen kehittämisen niin jälkimarkkinoinnin kuin konekaupan osalta. Paikalliset tutut myyjät palvelevat asiakkaita edelleen niin huollossa, varaosissa kuin konemyynnissä. Henkilöstömme on erittäin asiantuntevaa ja sitoutunutta. Yrityskauppa laajentaa valikoimaamme ja palvelua maatalouskoneiden osalta”, sanoo LH-Osan toimitusjohtaja Marko Husso.

Lisätiedot:

Heikki Huotari
Toimitusjohtaja, Turun Konekeskus Oy
puh. 044 5468 492

Marko Husso
Toimitusjohtaja, LH-Osa Oy
puh. 040 0719 979

 

Turun Konekeskus Oy on työkoneiden ja traktoreiden maahantuontiin ja myyntiin erikoistunut perheyritys. Tuotevalikoimaamme kuuluvat maataloudessa ja kiinteistönhoidossa käytettävät koneet, työkalut, varaosat ja pienkoneet. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli noin 70 miljoonaa euroa ja palveluksessamme on yhteensä 70 henkilöä. Lisätietoja www.turunkonekeskus.fi.

LH-Osa Oy on varaosa- ja konekaupan ammattilainen Iisalmessa, Kuopiossa ja Joensuussa. Perheyritys aloitti toimintansa Iisalmessa vuonna 1979 purkaamotoiminnalla ja on vuosien saatossa kasvanut kaikkia koneyrittäjiä palvelevaksi yritykseksi. Yritys tarjoaa kattavasti huollot ja varaosat traktoreihin sekä työkoneisiin. Palvelua täydentää verkkokauppa Kiertokanki.com. Lisätietoja www.lh-osa.fi

 

 

Serviz Oy :n omistuspohjaa on vahvistettu

Serviz Oy tarjoaa uusiin sekä vanhoihin rakennuksiin rakennusinsinööripalveluita, kuten kuntotarkastuksia, kuntotutkimuksia ja valvontapalveluita.

Palveluita tarjotaan kuluttajille ja taloyhtiöille sekä muille kiinteistön omistajille. Asiakkaat ovat olleet etupäässä Uudenmaan alueella, mutta jossain määrin myös muualla Etelä-Suomessa.

Palvelutuotantoa on kehitetty jatkuvasti paremmin asiakkaiden tarpeita vastaaviksi ja toiminnan tehostamiseksi. Liiketoiminnan koko on kasvanut vuosittain ja yhtiö on saavuttanut korkean asiakastyytyväisyyden. Yhtiöllä on palveluksessaan palvelutarjontaan erikoistuneita ja pätevöityneitä insinöörejä.

Serviz Holding Oy osti 17.3.2023 päivätyllä kaupalla Serviz Oy:n osakekannan. Serviz Oy:n aiemmat työntekijäomistajat jatkavat työntekijöinä jatkossakin ja myös omistajina, mutta jatkossa Serviz Holding Oy:n osakkaina.

Serviz Holding Oy:n omistajakunnassa ovat uusina omistajina sarjayrittäjät sekä liiketoimintojen kehittämisen ammattilaiset Sami Sairanen ja Heikki Laine. Sami ja Heikki vahvistavat osaamisellaan sekä kokonaisuuteen tuomilla resursseillaan kasvutarinan jatkoa.

Sami Sairanen kommentoi kaupan taustoja sekä tulevaisuutta seuraavasti, ” Meillä yhdistyy insinöörimäinen suoraselkäisyys, nuori into ja ylpeys omasta tekemisestä. Uskomme alan sääntelyn lisääntyvän tulevaisuudessa ja yhtiö on hyvässä asennossa vastaamaan siihen. Yhtiön palvelutuotteet ja asiakaskokemukset ovat aivan huippuluokkaa, joka näkyy jokaisesta Yhtiön työntekijästä. Pohja expansiolle on erinomaisen hyvä. ”

Lisätietoja antavat:

Sami Sairanen
050 355 4538
[email protected]

Jarno Hovi
[email protected]

Kaupan välitti:

Toolexpertin liiketoiminta on myyty

Risto Jerosen perustama yhtiö Työkaluekspertti Oy osti TE-Toolexpert Oy:n liiketoiminnan 3.1.2023. Ostajana toimineen yhtiön nimi on nyttemmin vaihdettu Toolexpert Oy:ksi.

Yhtiön liiketoiminta on tunnettu paremmin nimellä Toolexpert ja jatkossakin toimintaa harjoitetaan tämän brändin alla.

Toolexpertin liiketoiminnan käynnisti Ilpo Muittari vuonna 1990. Toolexpert maahantuo, valmistuttaa itse ja hankkii maahantuojilta työkaluja sekä kiinnitystarvikkeita. Palveltava asiakaskunta ja tarjonta asiakkaille säilyy jatkossakin.

Toolexpertin uudella yrittäjäomistajalla Risto Jerosella on monipuolinen yrittäjätausta mm. rakentamisen toimialalta ja työtaustaa teknisestä tukkukaupasta sekä myynnin ja markkinoinnin johtotehtävistä sekä digitaalisten myyntikanavien kehittämisestä. Hänellä on lisäksi rautainen kokemus kiinnitystarvikkeiden ja työkalujen myynnistä.

Toolexpertin liiketoiminnasta luopuva ja siirtymäajan jälkeen liiketoiminnan palveluksesta pois jäävä Ilpo Muittari siirtyy puolestaan ansaitulle eläkkeelle vuoden 2023 aikana.

Risto Jeronen kommentoi Toolexpertin uusia tuulia, ”Avasimme Toolexpertille noutomyymälän, jotta asiakkaamme saavat kaikki tarvitsemansa laadukkaat tuotteet yhdellä käyntikerralla. Tulemme panostamaan vuoden 2023 aikana myös sähköisiin palveluihin ja uudet avattavat kotisivumme tulevat löytymään maaliskuussa osoitteesta www.toolexpert.fi. Haluamme panostaa vielä vahvemmin yhteistyöhön asiakkaidemme kanssa laajemman tuotevalikoiman ja uusien tuotelinjojen myötä. Ja ennen kaikkea haluamme hyvän yhteistyön asiakkaidemme kanssa jatkuvan seuraavatkin 30 vuotta.”

Lisätietoja:

Toolexpert Oy
Risto Jeronen
puh. 0400 900 788

Toolexpertin entinen omistaja
Ilpo Muittari
puh. 0400 317 696

Kaupan välitti:

Porvoon Seurahovi sai uudet omistajat

Porvoon torin laidalla on harjoitettu hotellitoimintaa jo 175 vuotta. Porvoon Seurahuoneen ja sen seuraajan Seurahovin historiassa kääntyi uusi lehti, kun siinä viime vuosikymmenet liiketoimintaa harjoittanut Jalohovi Oy myytiin 28.2. uusille omistajille.

Kauppaan sisältyivät myös torinlaidan kiinteistöyhtiön osakkeet, jotka oikeuttavat hotellin ja ravintolan käytössä olevien tilojen hallintaan.

Jalohovi Oy:n myivät pääomistajana Hannu Tuomala sekä Risto Tuomala ja Liisa Tuomala. Yhtiön uudet omistajat ovat loviisalainen Matti Rahkonen ja espoolainen Tuomas Valorinta. Hotellitoimintaa harjoittaa jatkossa Rahkosen kokonaan omistama Majoituspalvelu Uninen Oy.

– Mietimme ratkaisua puolisen vuotta. Päädyimme myymään, kun ostajiksi valikoituivat henkilöt, joilla on vankka kokemus ja jotka tuntevat ja osaavat alan, Hannu Tuomala kertoo.

Aiemmin Porvoossa asunut Matti Rahkonen näkee Porvoon matkailun, kulttuurin, yritystoiminnan ja koulutustarjonnan tukevan hotellin toimintaa. Lisäksi vankan kanta-asiakaskunnan saaneen Porvoon keskeisimmällä paikalla sijaitsevan Seurahovin käyttöaste on ollut hyvä, eikä se monista hotelleista poiketen notkahtanut edes koronavuosina.

Seurahovissa on majoituskäytössä nyt 37 huonetta, mutta määrä nousee kesään mennessä 40:een.

– Jos varaustilanne sen sallii, ensi talvena teemme ehkä pientä remonttia ja rakennamme edelleen lisähuoneita, koska se on nykyisten tilojen puitteissa mahdollista. Kun käyttöaste on näin hyvä, hotellia kannattaa laajentaa, Rahkonen sanoo.

Omistajanvaihdoksen käytännön järjestelyt hoiti:

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö