Yrityskaupat - Referenssejä

Tiedotteita ja referenssejä tehdyistä yrityskaupoista.

Pikku-Syötteen hiihtokeskukselle uudet omistajat

Minua parempi myyjä möi Pikku-Syötteen hiihtokeskuksen.

Lokakuun puolessa välissä sain myyntiin Pikku-Syötteen kokonaisuuden. Kohde oli vaipumassa hienoiseen uneen nykyisen omistajan toiminnan muuttuessa. Toimeksianto annettiin kiireisenä ja ohjeistettuna niin, että tuli löytää ostaja, joka jatkaa keskuksen toimintaa jo tänä keväänä. Pikku-Syötteelle saatiin useita kiinnostuneita, mutta kohde oli monelle alkavalle yrittäjälle liian suuri, toisaalta se oli liian pieni isoille hotelliketjuille. Loppumetreillä oli kuitenkin useampi ostaja, joille kohde sopi ja joilla olisi ollut mahdollisuus rahoituksellisesti toteuttaa kauppa.

Kalajoella toimiessa olen saanut nähdä Vallin perheen upeiden uusien majoituskokonaisuuksien rakentuvan heidän toimestaan ja olen seurannut eri paikkakunnille suuntautuvien hotelliostojen tapahtumista. Niinpä erittäin perinteisin myyntikeinon puhelin kouraan ja soittamaan heille. Vaikka pidän itseäni kohtuullisen aktiivisena myyntimiehenä, niin parempi myyjä meillä löytyi, joka mahdollisti kaupan. Se myyjä oli Syötteen maisema ja luonto. Kun saatiin Jemina ja Jere Pikku-Syötteelle kauniina talvisena pakkaspäivänä juuri ennen joulua, alkoi kaupankäynti sujua. Syöte oli myynyt itsensä.

Pikku-Syötteelle uudet omistajat

Nuoriso- ja vapaa-ajankeskus Pikku-Syöte Oy:n liiketoiminta ja kiinteistöt siirtyivät 13.1.2024 tehdyllä kaupalla Pikku-Syöte Oy:n omistukseen. Sen taustalla on perheyhtiö Valli Group Oy, jolla on kattava kokemus majoitusliiketoiminnasta Pohjois-Pohjanmaalla. Valli Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Esa Valli omistaa lastensa kanssa Hotelli Käenpesän Ylivieskassa ja vaimonsa Raija Eskola-Vallin kanssa Hotelli Pohjankievarin, Hotelli Kajaanin ja Hotelli Rantakallan.

Pikku-Syötteen tulevaisuuden kehitystyöstä ja liiketoiminnasta tulevat vastaamaan Jemina Valli ja Jere Toivonen, jotka ovat myös osakkaina Pikku-Syöte Oy:ssä. Heille on arkkitehteina työskennelleessään kertynyt laajaa ymmärrystä hotelli- ja ravintolakohteista sekä korjausrakentamisen ja kiinteistökehityksen saralta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

Kaikkien osapuolten yhteinen tahtotila on saada paikan toiminta jatkumaan mahdollisimman katkeamattomana. Pikku-Syöte Oy:n tuleva toimitusjohtaja Jemina Valli kertoo, että tavoitteena on saada toiminta takaisin käyntiin erittäin nopealla aikataululla jo helmikuun puolessa välissä starttaavalle hiihtolomasesongille.

Pyrimme avaamaan hotellin ovet vielä tälle kaudelle tutuilla toimintaperiaatteilla. Uskomme tämän onnistuvan, sillä apuna meillä tulee olemaan kaupassa siirtyvä osaava henkilökunta, joilla kaikilla on paikasta todella pitkä kokemus, Jere Toivonen kertoo.

Ensimmäiset kehitysaskeleet on tarkoitus ottaa tulevana kesänä. Haluamme kuitenkin perehtyä kohteeseen rauhassa ajan kanssa. Tulevan kehityksen tulee tapahtua paikan tunnelmaa ja sen erityispiirteitä kunnioittaen ja niistä ammentaen, Valli jatkaa.

Upeassa luontoympäristössä on valtavasti potentiaalia

Valli ja Toivonen näkevät Pikku-Syötteen upeassa luontoympäristössä sekä alueen matkailutoiminnassa valtavasti potentiaalia. Intohimoisiksi laskettelijoiksi tunnustautuvien arkkitehtien hyppy mukaan hankkeeseen kypsyi joulunpyhinä Pikku-Syötteen maastossa skinnaillessa.

Meille paikan vahvuutena näyttäytyy ehdottomasti sen luonnonläheisyys ja rauhallisuus. Alueen tarjoama luontokokemus ja ainutlaatuinen tunnelma vetoavat varmasti niin kotimaisiin kuin kansainvälisiinkin matkailijoihin, Valli summaa.

Läheinen Syötteen kansallispuisto on perustettu vuonna 2000 suojelemaan vaarakuusikoiden sisäänsä kätkemää arvokasta luontoa. Kansallispuiston siimeksessä uhanalaiset lajit kuten liito-orava, maakotka sekä suurpedot saavat elää arvoistansa elämää. Luontoarvojen lisäksi Syötteen alueen lukuisat aktiviteetit ja palvelut tarjoavat erinomaiset puitteet matkailulle.

Pikku-Syötteen alueella mahdollisen lisärakentamisen tarjoama potentiaali tietysti kiinnostaa meitä tulevaisuudessa. Tulevia kehitystoimenpiteitä tullaan kuitenkin tekemään harkiten. Arkkitehteina meille on luonteenomaista lähteä uudisrakentamisessa aina liikkeelle historian ja olemassa olevan kontekstin kuuntelusta, Valli toteaa.

Hotelli Pikku-Syötettä ja hiihtokeskusta on tähän asti pyörittänyt Vuolle Setlementti ry, joka on harjoittanut majoitus-, rinne-, ja ravintolatoiminnan lisäksi nuorisokeskustoimintaa. Vuolle Setlementti ry:n toiminnanjohtaja Jussi Kemppainen on tyytyväinen, että kohteelle löytyi nopeasti jatkaja ja vielä parempi, että uusi omistaja on kotimainen kehittämishakuinen yritys.

Erityisen tärkeää meille oli, että jo 80-luvulla aloittamamme työ Pikku-Syötteellä sai arvoisensa jatkajat. Olemme todella onnellisia siitä, että tavoitteemme nopeasta kapulanvaihdosta toteutui ja sen ansioista sitoutuneiden työntekijöidemme työt Pikku-Syötteellä jatkuvat.

 

Ostajat Jere Toivonen, Jemina Valli, Esa Valli sekä myyjän edustajat Tuija Hyppönen ja Jussi Kemppainen
Ostajat Jere Toivonen, Jemina Valli, Esa Valli sekä myyjän edustajat Tuija Hyppönen ja Jussi Kemppainen

 

Suomen Yrityskaupat Oy:lle syksyllä annetussa myyntitoimeksiannossa oli kiirehtimispyyntö, jottei Pikku-Syötteen toiminta olisi kovin pitkään pysähdyksissä. Tärkeää oli löytää toimija, joka jatkaa alueen toimintaa ja kehittämistä.

Setlementin ja Pikku-Syötteen väen puolesta kiitämme kaikkia Pikku-Syötteellä vuosikymmenten aikana vierailleita asiakkaita sekä henkilökuntaamme, Kemppainen toteaa.

Yrityskaupassa välittäjänä toimi Aki Keisu, joka kertoo kohteella olleen loppuvaiheessa neuvottelussa useampi ostaja.

Noudatimme myyjän toivomusta ja ennen vuodenvaihdetta piti kaupat saada sovittua. Pudasjärven ja erityisesti Syötteen alueella on imua. Se lupaa hyvää tulevaisuudessa, hän kertoo.

Tulevaisuus kirkkaana

Nuoriso- ja vapaa-ajankeskus Pikku-Syöte Oy:n tuotot vuonna 2023 olivat 1,8 M€ ja yhtiössä oli 6 vakituista työntekijää, jotka jatkavat vanhoina työntekijöinä. Lisäksi yritys on työllistänyt joukon osa-aikaisia työntekijöitä. Myös Syötteen koulu jatkaa toimintaa nykyisissä tiloissa.

Jemina Valli ja Jere Toivonen toivottavat niin vanhat kuin uudetkin asiakkaat sekä alueen toimijat lämpimästi tervetulleiksi Pikku-Syötteelle.

Suhtaudumme tulevaan uteliaan innostuneina. Emme ajattele aloittavamme tyhjältä pöydältä, vaan monilla on jo varmasti paikkaan ajan kanssa rakentunut vahva tunneside ja tarinoita, joista kuulemme mielellämme. Otamme mielenkiinnolla vastaan palautetta ja kaikenlaisia yhteistyöehdotuksia, tulevat yrittäjät toteavat.

Hotelli Pikku-Syöte
– 82 hotellihuonetta, joissa 11:sta oma sauna
– 240 vuodepaikkaa
– 7 kokoustilaa
– Ravintolassa 220 asiakaspaikkaa
– Kerrosala noin 6.560 kem²

Hiihtokeskus
– Neljä ankkurihissiä
– Kahdeksan rinnettä
– Suurin korkeusero 130 metriä
– Pisin rinne 1.100 metriä

 

Lisätietoja antavat:

Jemina Valli
toimitusjohtaja
p. 045 195 0027
[email protected]

Esa Valli
hallituksen puheenjohtaja
p. 050 561 6290
[email protected]

 

Positiivisia uutisia rakennusalalta – perheyhtiöt Suomen Huopakatto ja Tammerbitumi yhdistyvät

Vaikka uutiset pyrkivät olemaan rakennusalalta mollivoittoisia on yrityskauppa aina mahdollisuus. Juhannuksen alla aloitettiin etsimään Suomen Huopakatolle leveämpiä hartioita, kun Honkosen perhe antoi toimeksiannon Suomen Yrityskaupat Oy:lle. Hyvin nopeasti löydettiin muutama kiinnostunut ostajaehdokas ja jo heinäkuun ensimmäisellä viikolla puhuttiin samassa pöydässä Oulussa Kärppien ja Tapparan vahvuuksista. Ostaja löysi kaupasta synergiaedut ja kun myyjällä, niin kuin ostajalla oli omat asiantuntijat apunaan kaupassa, löydettiin ehdot varsin nopeasti. Kaupassa yritysvälittäjänä toiminut Aki Keisu: ”Vahvalla taseella ostajan rahoitus ei muodostunut haasteeksi kaupassa. Nyt monessa kaupassa korostuu oikean ostajaehdokkaan löytyminen”.

Perheyhtiöt yhdistyvät.

Tammerbitumi Oy on hankkinut oululaisen Suomen Huopakatto Oy:n koko osakekannan. Suomen Huopakatto Oy:ssä työskentelee 15 työntekijää ja sen vuotuinen liikevaihto on n. 2,5 miljoonaa euroa. Yritys on keskittynyt lähinnä vanhojen huopakattojen saneerauksiin, mutta myös uudisrakentamiseen. Suomen Huopakatto Oy:n nimi, vastuuhenkilöt ja muu henkilökunta säilyy ennallaan.

Suomen Huopakatto Oy:n toimitusjohtajan paikalta aluepäälliköksi siirtyvä Henri Honkonen toteaa, että: ”On hienoa päästä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta Tammerbitumin kanssa. Arvomaailmamme kohtasivat hyvin neuvottelujen alusta lähtien, joten yhteistyön aloittaminen tuntuu todella luontevalta. Suomen Huopakatto Oy on paikallisesti tunnettu ja luotettava urakoitsija ja muutoksen myötä pystymme vahvistamaan asemaamme markkinoilla entisestään”.

”Tammerbitumin liikevaihto on kasvanut orgaanisesti usean vuoden ajan, joten tämä yritysosto Pohjois-Suomen alueelta on hyvin luonnollinen askel yrityksemme kasvattamiseksi ja kehittämiseksi. Se laajentaa yrityksen maantieteellistä kattavuutta Suomen alueella”, sanoo Tammerbitumi Oy:n toimitusjohtaja Tero Rajava.

Tammerbitumi on täysin pirkanmaalaisomisteinen, vuonna 1991 perustettu huopakattosaneerauksiin erikoistunut perheyhtiö ja se kuuluu Tahoma-konserniin. Vuonna 2023 Tammerbitumin liikevaihto oli lähes 10 miljoonaa euroa ja sen kannattavuus on ollut aina hyvällä tasolla. Nykyisin toimimme Pirkanmaalla, pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa. Hankinta laajentaa merkittävästi maantieteellistä kattavuutta Suomen alueella.

Lähivuosina Tammerbitumin on tarkoitus kasvaa edelleen. Kasvu tulee olemaan lähinnä orgaanista, mutta myös yritysostoihin olemme varautuneet. Vaativat kattosaneerauskohteet tulevat jatkossakin olemaan erityisosaamistamme. Tammerbitumi Oy toteutti viime vuonna mm. kahden Olkiluodon ydinreaktorin vaativat kattosaneeraukset.

Lisätietoja
toimitusjohtaja Tero Rajava
p. 040 507 5991
[email protected]

 

Nuoriso- ja vapaa-ajankeskus Pikku-Syöte myyntiin

Nuoriso- ja vapaa-ajankeskus Pikku-Syöte Oy:n sekä Pikku-Syötteellä sijaitsevan hotelli- ja nuorisokeskuskiinteistön omistavan Vuolle Setlementti ry:n hallitukset ovat päättäneet asettaa alueen omaisuus- ja toimintakokonaisuuden julkiseen myyntiin. Myyntitoimeksianto on annettu Suomen Yrityskaupat Oy:lle.

Myytävä kokonaisuus sisältää noin 6 600 m²:n hotelli- ja nuorisokeskuskiinteistön sekä PikkuSyötteen hiihtokeskuksen. Kaupan kohteeseen sisältyy myös yhteensä 45 hehtaarin maa-alue, jolle sijoittuu myös käyttämätöntä rakennusoikeutta noin 8 200 kerrosalaneliötä.

– Meidän toimintamme ytimessä on nuorisokeskustoiminta ja myyntitoimeksiannon kautta haluamme mahdollistaa Pikku-Syötteen alueen kehittymisen matkailuliiketoimintaan keskittyen. Myynti on kuitenkin vain yksi vaihtoehto tulevaisuutemme kannalta, mutta haluamme sen nyt vaihtoehtona testata, kertoo Vuolle Setlementin toiminnanjohtaja Jussi Kemppainen.

Nuorisokeskustoimintaa ohjaa ja säätelee Opetus- ja kulttuuriministeriö, jonka kautta PikkuSyötteen toiminnassa ja sen kehittämisessä on velvollisuus keskittyä ensisijaisesti nuorisokeskustoimintaan. Mahdollisen kaupan myötä nuorisokeskusasemasta oltaisiin luopumassa.

– Syötteen vetovoima matkailukohteena on viime vuosina kehittynyt vahvasti, emmekä me halua ainakaan osaltamme olla kehitystä rajoittamassa, kuvaa tilannetta Pikku-Syötteen johtaja Mika Pekkala, joka toimii myös Syötteen alueen matkailuyhdistyksen puheenjohtajana.

Lisätietoja:

Jussi Kemppainen
Toiminnanjohtaja
Vuolle Setlementti ry
[email protected]
p. 040 527 2898

 

Tornion Park Hotel vaihtaa omistajaa

Yrityksen ostaja voi löytyä vaikka Partioaitan ulkoiluvaateosastolta.

Park Hotel Tornio on etsinyt yritykselle jatkajaa. Kannattava ja vilkas kaupunkihotelli on toiminut paikallaan jo vuodesta 1932. Kaikki yritykset vaihtavat omistajaa joskus ja nyt tälle yritykselle asia tuli ajankohtaiseksi. Lapin alueen yritysvälittäjä Juha Hotti on tehnyt yrityksen kanssa sopimuksen yritysvälitysestä ja kohde oli asetettu hiljaiseen myyntiin. Hiljainen myyntitapa oli valittu, jotta henkilökunta tai asiakkaat eivät pelästy sinällään normaalia tointa yrityksen elinkaaren aikana. Suomen Yrityskaupat Oy toimii liki kolmenkymmenen välittäjän joukkueena ja kontaktiverkko on tätä kautta todella laaja. Tämä kohde oli tullut myös Oulussa toimivan välittäjän Aki Keisun tietoon.

Tammikuussa 2023 Oulun Partioaitan myymälässä Aki tapaa pitkäaikaisen asiakkaansa Kimmo Kyhälän. Siinä jutellaan niitä ja näitä, ollaanhan vuosikymmenien ajalta tuttavia. Kimmo on ollut Akilla asiakkaana kolmessa edellisessä Akin työpaikoissa, jotka ovat myyneet koruja. Onpa Kimmon rouva ollut Akin työkaverinakin 1980 luvun puolivälissä. Kun kysellään mitäs teet nykyisin ja päivitellään kuulumisia, niin Kimmo kertoo olevansa nykyisin mukana kehittyvässä matkailubusineksessa ja toimivan myös hotellialalla. Niinpä sovittiin, että Aki toimittaa hänelle salassapitosopimuksen ja katsotaan, löytyykö kiinnostusta. Sopimus allekirjoitettiin sähköisesti puolen tunnin sisällä ja aloitettiin kohteeseen tutustuminen. Nyt Lomana Oy on Park Hotel Tornion liiketoiminnan uusi omistaja.

Lomana Oy tavoitteena on kasvaa orgaanisesti ja yrityskaupoilla kaupungeissa ja matkailukeskuksissa, liikevaihto tavoite v. 2026 on 10 m€

Park Hotellin 30 työntekijää jatkavat yrityksessä vanhoina työntekijöinä. Hotelli ja sen ravintolat jatkavat myös normaalisti toimintaansa liiketoimintakaupan jälkeen.

Hotellikiinteistön omistaa kiinteistösijoittaja Julius Juntunen. Juntunen ja Jorma Sankala ovat yhdessä omistaneet Park Hotel Oy:n, jota Sankala on pyörittänyt. Juntunen jatkaa uuden yrittäjän vuokranantajana.

Elämäntyönsä hotellissa tehnyt Sankala sanoo tunnelmien olevan tällä hetkellä haikeat. Hän sanoo jättävänsä uudelle omistajalle hyvin toimivan, nykyaikaisen hotellin ammattitaitoisine henkilökuntineen. Hotellin johtajana viimeiset viisi vuotta toiminut Heidi Ylläsjärvi on vastannut hotellin kehittämistoimenpiteistä.

 

Park Hotel Tornio upealla paikalla Tornionjoen rannalla
Park Hotel Tornio upealla paikalla Tornionjoen rannalla

Upealla paikalla Tornionjoen rannalla sijaitsevan hotellin historia kietoutuu tiiviisti paikalliseen liike- ja kulttuurielämään ja ajanvietteeseen v. 1932 lähtien. Hotellissa on ollut vieraana ja viihdyttäjinä vuosikymmenten varrella Urho Kekkosesta Irwin Goodmaniin. Hotellissa on 100 huonetta, 2 ravintolaa, 200 hlön auditorio, 300 hlön tapahtuma-areena, useita kokoustiloja sekä kuntosali, sauna- ja allasosasto.

”Parkhotel Tornio on perinteikäs ja hyvin hoidettu hotelli mielenkiintoisella sijainnilla Tornio-Haaparannan kaksoiskaupungissa. Näemme hotellin tulevaisuudessa entistäkin kiinnostavampana kohteena kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaille. Hotellissa on erinomaiset puitteet muun muassa hiljattain remontoitujen huoneiden, laadukkaiden ravintolapalveluiden sekä allasosaston ja monipuolisten kokoustilojen myötä”, kertoo Lomana Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kiiskilä.

Lomana Oy on keskeinen toimija Ukkohallan matkailukeskuksessa ja operoi Ukkohallassa Hotel Ukkohallan nimellä huoneistohotellia, näköalahuoneistoja, ravintoloita, kylpylää, keilahallia sekä kauppaa.

Lomana Oy budjetoitu liikevaihto 2024 nyt tehdyn yrityskaupan myötä on 5,5 m€. Yhtiön liiketoiminnan keskeiset tavoitteet tuleville vuosille ovat kannattava kasvu, vastuullisuus sekä laajentuminen matkailukeskuksiin ja kaupunkeihin Pohjois-Suomessa.

Matkailualakin elää murroksessa ja me haluamme olla siinä mukana aktiivisena toimijana. Vaikka matkailussa palvelut ja elämykset tuotetaan paikallisesti niin kansainvälistyminen, digitalisaatio ja liiketoimintojen kehittäminen edellyttävät alalla riittävän suurta yrityskokoa, jotta näihin haasteisiin voidaan vastata.

”Olemme iloisia ja ylpeitä, että pääsemme jatkamaan hyvin hoidetun ja johdetun hotellin toimintaa. Haluamme antaa oman panoksemme ja olla mukana kehittämässä Tornion seudun ja Lapin matkailua yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa”, kertoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Kimmo Kyhälä.

Partioaitasta taisi ne ostokset unohtua, mutta Aki nimeää Kimmon parhaaksi asiakkaakseen, sillä kukaan muu ei ole ostanut häneltä jokaisesta työpaikasta.

Lisätiedot

Kimmo Kyhälä
hallituksen puheenjohtaja, Lomana Oy
Puh: 0400 689 979
[email protected]

Jussi Kiiskilä
toimitusjohtaja, Lomana Oy
Puh: 050 543 5408
[email protected]

 

CR-Tukku Oy vaihtaa omistajaa

CR-Tukku Oy:n osakekanta vaihtoi omistajaa 4.9.2023.

Rein Nolo on toiminut CR-Tukku Oy:n yrittäjänä jo yli 30 vuotta. Nyt hän siirtyy ansaitusti eläkkeelle, jättäen taakseen upean perinnön ja vahvan perustan uusille yrittäjille.

Uusina yrittäjinä toimii Petteri ja Benjamin Väänänen. Tulevaisuus näyttää lupaavalta, sillä Petteri ja Benjami ovat ottaneet vastuun Cr-Tukusta. He tuovat mukanaan uutta energiaa ja näkemystä, samalla säilyttäen yrityksen vahvuudet ja perinteen.

 

Vasemmalta oikealle: Benjami Väänänen, Petteri Väänänen, Rein Nolo ja Juha Väänänen
Vasemmalta oikealle: Benjami Väänänen, Petteri Väänänen, Rein Nolo ja Juha Väänänen

 

Kaupan välitti:

 

Raaad Oy ostaa Inbloomin liiketoiminnan

RAAAD Oy osti Inwild Oy:ltä inbloomin kukkakauppaliiketoiminnan 31.5.2023 toteutetulla kaupalla.

Inbloom Kristiina ”Tiina” Savolainen avasi kukkakauppa inbloomin 5.10.2007. Yhtiön brändi on alusta asti ollut ”inbloom kukkakauppa – flowershop”. Liiketoimintaa on harjoitettu vuodesta 2007 asti keskeisellä paikalla osoitteessa Uudenmaankatu 34, 00120 Helsinki.

Inbloom on tyylikäs sekä raikas kukkakauppa Helsingin keskustassa ja se tarjoaa kokonaisvaltaisesti kaikki kukkiin liittyvät palvelut. Inbloom tuokin raikkaan tuulahduksen Suomen perinteisten kukkakauppojen joukkoon.

Inbloom on kukkakauppa, joka ylittää yritys- ja yksityisasiakkaiden kukkaunelmat. Inbloom muodostui alusta asti asiakkaiden keskuudessa vahvaksi brändiksi. Yhtiön tuotteet tunnistetaan mm. leikkisästä tyylistä ja pakkaamisesta. Inbloomin maine kasvoi nopeasti valtakunnalliseksi ja kauppa tunnetaan jopa Suomen rajojen ulkopuolella.

Inbloomin liiketoiminnan kehitys on ollut jo yli 15 vuotta nousujohteista. Positiivinen kehitys jatkuu vielä tänä päivänäkin. Inbloom on kukkakauppa-alan vahvin brändi Suomessa ja tämän brändisateenvarjon alla tapahtuva liiketoiminta omaa vahvat menestymismahdollisuudet jatkossakin.

Inbloomin henkilökunta jatkaa kukkakaupan palveluksessa ja tarjotut palvelut jatkuvat uuden omistajankin omistuksessa. Kukkakaupan perustaja ja liiketoiminnan myyneen Inwild Oy:n omistaja Kristiina ”Tiina” Savolainen jää siirtymisajan jälkeen eläkkeelle.

RAAAD Oy

Inbloomin liiketoiminnan ostaneen yhtiön RAAAD Oy:n omistajat Riikka Wilson ja David Wilson toteuttivat liiketoimintakaupan myötä pitkäaikaisen unelmansa omistaa menestyvä kukkakauppa Suomessa.

Riikka Wilson on hyvinvointivalmentaja, jolle kukkien parantava voima on sydämenasia. David Wilson on Kanadasta Suomeen muuttanut opettaja, artisti ja yrittäjä. Molemmilla heillä on pitkä kokemus yrittämisestä ja heidän yhteinen unelmansa kävi toteen inbloom -brändin kautta.

RAAAD Oy:n toimitusjohtaja David Wilson ja hallituksen jäsen Riikka Wilson kommentoivat yhdessä toteutettua kauppaa sekä inbloomin tulevaisuutta seuraavasti:
Luovuus ja palveluala on aina vetäneet Riikkaa ja Davidia yrittäjinä puoleensa. Kouluttava, parantava ja inspiroiva luovuus ovat heidän ydinarvojaan. He ovat jakaneet yhdessä ja verkostonsa kautta kauneuden, ilon, surun sekä jokapäiväisen arjen hetkiä ja löytäneet merkityksen toteuttamissaan hankkeissa. He näkevät inbloom kukkakaupan väylänä – kauneuden, muistojen ja rakkauden jakamiselle Suomessa sekä ulkomailla.
“Leikkisä, unenomainen ja tyylikäs heijastus ajan vaihtelusta niin luonnossa kuin elämässä.”

As entrepreneurs, Riikka and David have always been drawn to creativity and services that inspire, educate and heal. Through their connections they have shared moments of beauty, joy, grief and everyday life, and have found meaning in the ventures they have pursued. This is how they envision inbloom kukkakauppa –– sharing in moments of beauty, commemoration, and love In Finland and abroad. A place to explore the whimsical, dreamy and elegance of what flowers represent.
“A playful reflection of the changing seasons in both nature and our lives.”

Lisätietoja:

Riikka Wilson
045 150 0478
[email protected]

David Wilson
045 150 2264
[email protected]

Tiina Savolainen
040 571 1747
[email protected]

Kaupan välitti:

MeTrade Oy:n osakekanta on myyty

Haltteri Oy osti MeTrade Oy:n koko osakekannan 15.6.2023. Myyjinä olivat Katja Erkintalo, Mikko Erkintalo ja Seppo Myllynen.

MeTrade

MeTrade Oy perustettiin vuonna 2008 ja tuotteina olivat aluksi biotakat. Myöhemmin yhtiö laajensi tuotetarjontaansa mattoihin. Nykyään tuotteita ovat itse maahantuodut matot, pöytäliinat ja muut sisustustuotteet.
Yhtiö on erikoistunut matto- ja sisustustuotteiden tukkukauppaan. Tuotevalikoima keskittyy pääosin erilaisiin mattoihin, joista yrityksellä on vankka vuosikausien kokemus. MeTrade Oy tekee yhteistyötä useiden Euroopassa ja Kauko-Idässä sijaitsevien tehtaiden kanssa.
Tarjottavan malliston ja palvelumuodon yhtiö pystyy räätälöimään asiakkaiden tarpeiden mukaan, myös asiakkaiden omille brändeille. Yhtiön toimiva ja kapasiteetiltaan riittävä varasto sijaitsee Riihimäellä, jossa pystytään myös varastoimaan tuotteita asiakkaille.
Asiakkaat ovat yritysasiakkaita, ja sijaitsevat valtaosin Suomessa ja jossain määrin Virossa sekä Ruotsissa. Jälleenmyyjiä on kymmenissä kaupungeissa ympäri Suomen. Yhtiön tuotteita löytyy johtavista tavarataloketjuista ja huonekalu- sekä mattomyymälöistä.
Katja Erkintalo ja Mikko Erkintalo sekä muu henkilökunta jatkavat työtään MeTrade Oy:n palveluksessa ja Seppo Myllynen siirtyy kaavaillusti siirtymisvaiheen jälkeen eläkkeelle.

Haltteri Oy

Haltteri Oy on perustettu vuonna 1994. Se on osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Riihimäki ja pääasiallisena toimialana ovat urheiluvälineet, ulkoiluvälineet ja varusteet. Yhtiön liiketoimintaa harjoitetaan Sportia -brändin alla.

Lisätietoja:

Seppo Myllynen
050 320 7413
[email protected]

Kaupan välitti:

Lounais-Suomen Laatuhake Oy:n liiketoiminta on myyty

Suomen Yrityskaupat Oy on onnistuneesti toteuttanut Lounais-Suomen Laatuhake Oy:n liiketoiminnan myynnin. Vastuullisena yritysvälittäjänä toimi yritysvälittäjä Anneli Rosenberg.

Lounais-Suomen Laatuhake Oy on tunnettu toimija hakepuun ja pellettien valmistuksessa, kuormauksessa, kuljetuksessa, välityksessä ja myynnissä. Yritys tarjoaa myös ammattimaista kuorma-autoliikennettä ja kuljetustoimintaa, sekä puutavaran osto-, myynti- ja välityspalveluita. Yhtiön toimialaan kuuluu lisäksi metsäkone- ja maanrakennusurakointi.

Tämä kauppa tukee Lounais-Suomen Laatuhake Oy:n liiketoiminnan kasvustrategiaa ja mahdollistaa yhtiön laajentumisen sekä toimintansa vahvistamisen alallaan. Kiitämme kaikkia osapuolia konstruktiivisesta yhteistyöstä kaupan aikana.

Ostajat ovat sitoutuneet jatkamaan yrityksen kehittämistä ja tavoittelevat sen taloudellista kasvua entistä vahvemmin tulevaisuudessa.

Lisätietoja:

Tunturi-Lapin Enontekiöllä sijaitseva tunturikeskus Galdotieva on myyty

Tunturikeskus Galdotieva, joka sijaitsee Norjan rajan välittömässä läheisyydessä ja havupuurajan yläpuolella, on myyty Aajatieva Oy:lle. Tämä monipuolisia palveluita matkailijoille tarjoava liiketoimintakokonaisuus on siirtynyt uuden omistajan haltuun. Yrityskaupan välitti Suomen Yrityskaupat Oy. Tunturikeskus Galdotieva on tunnettu ainutlaatuisesta sijainnistaan ja korkealaatuisista palveluistaan, jotka ovat tehneet siitä suositun matkailukohteen. Sen monipuolinen palveluvalikoima sisältää majoitusta, ruokapalveluita, ohjattuja aktiviteetteja sekä vuokrauspalveluita, jotka tekevät jokaisesta vierailusta unohtumattoman.

Yrityskauppa merkitsee uuden aikakauden alkua Tunturikeskus Galdotievan historiassa. Vaikka omistajat ovat vaihtuneet, Tunturikeskus Galdotievan perusarvot ja sitoutuminen korkealaatuisiin palveluihin säilyvät ennallaan. Uusi omistaja Aajatieva Oy on sitoutunut jatkamaan Tunturikeskus Galdotievan pitkää perinnettä tarjota korkealaatuisia palveluita ja ainutlaatuisia elämyksiä kaikille vierailijoilleen.

Myyjä haluaa kiittää asiakkaitaan, yhteistyökumppaneitaan ja henkilöstöään heidän jatkuvasta tuestaan ja sitoutumisestaan, ja odottaa innolla Tunturikeskus Galdotievan tulevaisuuden mahdollisuuksia Aajatieva Oy:n johdolla.

Lisätiedot:

Tehtaan Hotelli Karkkilan Högforsin ruukin sydämessä vaihtaa omistajaa

Bleisure Finland Oy on 1.7.2023 ostanut Hassel & Ström Oy:ltä Tehtaan Hotellin liiketoiminnan. Tehtaan Hotelli  sijaitsee Karkkilassa Högforsin historiallisen ruukin sydämessä. 25 huoneen hotellia, kokous- ja juhlatoimintaa, 120-paikkaista Klubin ravintolaa sekä Tammen Alla -terassia pyörittävä tiimi siirtyy kaupassa vanhoina työntekijöinä Bleisure Finland Oy:n palvelukseen.

Tehtaan Hotellin liiketoimintaa johtanut Hassel & Ström Oy:n omistaja ja toimitusjohtaja Leena Hasselman siirtää vuodesta 2019 menestyksekkäästi toimineen hotellin avaimet eteenpäin Bleisure Finland Oy:n Minna Kokkoselle. Tehtaan Hotellin neljästä rakennuksesta ja puistoalueesta koostuva kokonaisuus säilyy Toikkakiinteistöt Oy:n omistuksessa. Bleisure Finland Oy toimii Tehtaan Hotellin tiloissa jatkossakin vuokralaisena.

Yrityskaupassa Karkkilan ja Högforsin ruukin matkailullisen kehityksen lähtölaukauksena kaikunut Tehtaan Hotelli siirtyy useita ravintola- ja matkailualan yrityksiä käynnistäneeltä Hasselman-Lindströmin perheeltä todellisille alan kansainvälisille konkareille. Bleisure Finland Oy:n omistajilla Minna ja Vesa Kokkosella on yhteensä yli 30 vuoden monipuolinen kokemus hotelli- ja ravintola-alan johto- ja kehitystehtävistä Suomesta ja kansainvälisesti. Minna on hankkinut hotellitaustan lisäksi runsaasti tapahtuma- ja kokousjärjestelyiden osaamista virassaan ulkoministeriössä mm. Suomen EU-puheenjohtajuusjärjestelyiden ja muiden tapahtumien osalta. Vesa on johtanut useita hotelleja Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi hän on toiminut useita vuosia Helsinki North -matkailuyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä edistämässä uusmaalaista matkailuyrittäjyyttä.

Tehtaan Hotelli Bremerin Talo
Tehtaan Hotelli Bremerin Talo

Toikkakiinteistöjen toimitusjohtaja Niina Salonen toteaa,

”Tehtaan Hotelli on olennainen osa omistuksessamme olevaa Högforsin ruukkikiinteistöjen kokonaisuutta. Ostimme kiinteistöt vuonna 2018 Högforsin valimon omistavalta Componenta Oyj:ltä ja olemme määrätietoisesti kehittäneet niistä kokonaisuutta, joka tuo Karkkilaan niin toimeliaisuutta kuin kävijöitä Suomesta ja maailmalta.

Leena oli ruukin alueella ensimmäisiä vuokralaisiamme, joten voi sanoa, että moni asia lähti liikkeelle Tehtaan Hotellista. Meidän perheellämme on ollut ilo yhdessä Hasselman-Lindströmin perheen kanssa rakentaa Tehtaan Hotelli toimivaksi ja vilkkaaksi matkailuyritykseksi. On hienoa nyt saada Minnan ja Vesan kokemus ja ideat viemään Tehtaan Hotellin ja Högforsin ruukin tarinaa kanssamme eteenpäin. Toivotamme Kokkoset lämmöllä tervetulleiksi Tehtaan Hotellin vetäjiksi ja asukkaiksi Karkkilaan!”

Bleisure Finland Oy:n Minna Kokkonen sanoo,

”Olemme Vesan kanssa innostuneina seuranneet Tehtaan Hotellin ja Högforsin ruukin kehitystä alusta asti. Vesan perheen juuret ovat Karkkilassa, joten olemme säännöllisesti vierailleet asiakkaina Klubin ravintolassa ja Tammen Alla.

Emme epäröineet pitkään, kun yhteydenotto tuli ja kuulimme, että Leena etsii työllensä jatkajaa. Nyt on täydellinen hetki siirtyä yrittäjäksi ja laittaa meille Vesan kanssa kertynyt kokemus Tehtaan Hotellin ja Karkkilan kehittämiseen. Yhtiömme kotikunta on luonnollisesti Karkkila, jossa meillä on Vesan isoäidin äidin ja isän rakentama puutalo vuodelta 1928. Karkkilan kaupunki, Toikkien perhe, Tehtaan Hotelli ja kaikki muut Högforsin ruukin alueella toimivat yrittäjät ovat tehneet esimerkillistä työtä, jossa uinuvasta tehdaspaikkakunnasta on kuoriutunut yksi tämän hetken puhutuimmista kotimaan matkailukohteista.

Tarkoituksenamme on jatkaa Tehtaan Hotellia samalla asiakkaiden arvostamalla linjalla, jonka peruskiviä ovat uniikit ja laadukkaat majoitustilat, vieraanvarainen palvelu sekä tuoreista raaka-aineista käsintehty ruoka. Upeiden tilojen ja tyytyväisten asiakkaiden lisäksi meillä on kunnia jatkaa työtä ammattitaitoisen tiimin kanssa. Yhteistyö Toikkien perheen ja alueen muiden yrittäjien kanssa tulee jatkossakin olemaan tiivistä. Toivomme, että voimme omalta osaltamme tuoda pöytään myös uusia ajatuksia ja houkutella lisää asiakkaita vierailulle tänne Högforsin historialliseen ruukkiin.

Hassel & Ström Oy:n toimitusjohtaja Leena Hasselman lausuu,

”On luonnollisesti haikeaa sulkea Tehtaan Hotellin luku elämässäni. Viimeiset viisi vuotta ovat olleet minulle ja perheelleni antoisia ja intensiivisiä. Nyt oli oman ja muun perheen elämäntilanteen kannalta oikea hetki siirtää perustamani liiketoiminta uusille omistajille.

Olen todella kiitollinen kaikille karkkilalaisille siitä tuesta ja innostuksesta, jolla he ovat Tehtaan Hotellin ottaneet vastaan. Tuntuu, että tuo innostus on nyt levinnyt koko kylään ja sen myötä kotikaupunkimme hienous on vihdoin saatu näkyväksi myös Ahmoonmäen tuolle puolen.

Se oli perimmäinen ajatukseni, kun loppuvuodesta 2018 uskaltauduin nimeni kirjoittamaan Tehtaan Hotellin vuokrasopimukseen. Halusin maailmalla vietettyjen vuosien jälkeen antaa oman panokseni synnyinseutujeni kehittämiseen. Karkkila on kokoaan suurempi paikka niin kulttuurielämämme, upean monipuolisen luontomme kuin myös aitoja elämyksiä etsivän matkailijan näkökulmasta. Sydäntäni lämmittää, että Tehtaan Hotellin, Toikkien perheen ja monien muiden toimijoiden ansiosta me karkkilaiset olemme alkaneet siihen jo uskoa itsekin.

Tehtaan Hotelli on vajaassa viidessä vuodessa kasvanut nollasta elinkelpoiseksi yritykseksi, joka työllistää vuosittain kymmeniä työntekijöitä. Harvoin yrityksen ensimmäisten vuosien toimintaympäristö on yhtä turbulentti kuin mitä meidän eteemme sattui. Koronasta, Venäjän hyökkäyssodasta ja energiakriisistä on menty läpi kiitos upeiden sitoutuneiden työntekijöidemme, uskollisten asiakkaidemme ja kaikkien yhteistyökumppaneidemme. Erityinen kiitos kuuluu tietysti Toikkien perheen voimanelikolle, joiden kanssa yhteistyö on ollut vaikeinakin aikoina aina mutkatonta ja toisiamme tukevaa.

En voisi kuvitella Tehtaan Hotellille Minnaa ja Vesaa parempia jatkajia. Näin kovan tason osaajien saaminen Tehtaan Hotellin yrittäjiksi osoittaa, että Karkkilan ja Högforsin ruukin matkailullinen menestys on vakaalla pohjalla ja siinä on vielä valtavasti tulevaisuuden potentiaalia. Toivotan Kokkosille vilpittömästi onnea ja menestystä Tehtaan Hotellin tarinan seuraavaan lukuun!”

Tehtaan Hotelli myyjät ja ostajat saman pöydän äärellä
Tehtaan Hotelli myyjät ja ostajat saman pöydän äärellä

Kaupassa välittäjänä toimi Mikko Ruosteenoja, joka kertoo kaupasta,

”Toimin välittäjänä pe 30.6.2023 toteutetussa Tehtaan Hotellin liiketoimintakaupassa.

Tehtaan Hotelli on osa Karkkilan rautaista historiaa.

Hotellin kartanomainen miljöö koostuu Högforsin ruukin patruunoiden eri aikakausina rakennuttamista taloista puistomaisine pihoineen. Tänä päivänä alue on yksi tärkeä osa kulttuurihistoriallisestikin merkittävää ruukkialuekokonaisuutta.

Tehtaan Hotellin käytössä on useampia rakennuksia ja tilat tarjoavat mahdollisuuden elämykselliseen majoittumiseen, mieleenpainuvien juhlien, tilaisuuksien sekä kokouksien järjestämiseen ja nautinnollisiin ruokailuihin.

Hotelli- ja ravintolapalveluita tarjotaan myös paikallisille kuluttajille ja yrityksille, mutta liiketoiminta on alusta pitäen asemoitu kilpailemaan Etelä-Suomen kasvukeskusten tarjonnan sekä muiden vastaavien laadukkaita palveluita Etelä-Suomessa tarjoavien kokonaisuuksien kanssa.

Ammattitaitoiset työntekijät ovat asiakkaiden palveluksessa niin työhön kuin vapaa-aikaan liittyviä tilaisuuksia varten. Tiloissa onkin tanssittu monet häät ja pidetty lukemattomat johtoryhmän kokoukset.

Kannattaa siis vierailla Karkkilassa ja Tehtaan Hotellissa vaikkapa nyt kesällä!”

Maisemakuva Tehtaan Hotellista
Maisemakuva Tehtaan Hotellista

Lisätietoja:

Bleisure Finland Oy
partneri Minna Kokkonen
[email protected], p.+358 50 472 6076

Hassel & Ström Oy
toimitusjohtaja Leena Hasselman
[email protected], p.+358 40 590 3135

Toikkakiinteistöt Oy
toimitusjohtaja Niina Salonen
toikkakiinteistö[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö