Yrityskaupat - Referenssejä

Tiedotteita ja referenssejä tehdyistä yrityskaupoista.

Siivousliike Tasolaiset vahvisti asemiaan pääkaupunkiseudulla ja laajenee samalla Tampereelle

Siivouspalveluita tuottava Tasolaiset Oy ostaa Siivous 2one Oy:n. Kaupan myötä Tasolaiset-konserni kasvaa Helsingin seudulla ja laajenee Tampereen seudulle. Kaupassa Tasolaiset-kosernille siirtyy 25 henkilöä, joista puolet Tampereen alueelta.
 
”Haimme pitkään sopivaa siivousalan yritystä markkinoilta. Siivous 2one Oy:n nuorekas ilmapiiri ja uudet palveluinnovaatiot sopivat meidän toimintaamme. Erityisesti palvelumarkkinan avaaminen Tampereella tuo kiinnostavia mahdollisuuksia”, sanoo Tasolaiset Oy:n toimitusjohtaja Mikko Savelius.

Ostettavan yrityksen henkilökuntaa jatkaa ns. vanhoina työntekijöinä. Tasolaiset-konsernin liikevaihto nousee kaupan myötä nykyisestä 1,5 miljoonasta eurosta arviolta 2,5 miljoonaan euroon. Yritys jatkaa kaupan jälkeen 100 prosenttisesti kotimaisena perheyhtiönä.

Lisätiedot:

Mikko Savelius
Toimitusjohtaja
puh. 0400350338
www.tasolaiset.fi

Kaupan välitti:

Lahtelaiselle Hyprox Oy:lle uusi omistaja

Koneosapalvelu Oy osti lahtelaisen Hyprox Oy:n osakekannan 12.9.2019 tehdyllä yrityskaupalla.

Kauppa liittyi suurempaan yritysjärjestelyyn, jolla Koneosapalvelu kasvattaa erityisesti teollisuushydrauliikan myynnin ja kunnossapidon liiketoimintaa sekä hydrauliikkahuollon kapasiteettiaan. Koneosapalvelun valikoimaan saadaan kaupan myötä uutena tuoteryhmänä hydraulikoneikot.

Hyprox Oy:n toiminta jatkuu Koneosapalvelun tytäryhtiönä. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty  kaupantekopäivänä Mikko Koponen. Koponen vastaa myös järjestelyyn kuuluneiden yhtiöiden ja liiketoimintojen yhdistämisestä. Koneosapalvelu Oy:n toimitusjohtajana jatkaa Ville Nevalainen.

Yrityskaupalla ei ole välittömiä vaikutuksia Hyprox Oy:n tai Koneosapalvelu Oy:n henkilöstöön ja toimitiloihin.  Hyprox Oy:n myyjät Kari Illi ja Jouko Tamminen jatkavat yhtiön palveluksessa kaupan jälkeen ostajatahoa  konsultoiden vuoden 2020 loppuun. Yhtiöiden toimipisteet ja asiakaspalvelun yhteyshenkilöt säilyvät nykyisellään.

”Hyprox Oy omaa pitkän historian teollisuuden asiakkaiden palvelemisessa. Tehdyn yritysjärjestelyn kautta  muodostuu vahva teollisuus- ja mobiilihydrauliikan toimija, joka pystyy Suomen mittakaavassa ainutlaatuiseen kokonaistarjontaan”, kertoo Koneosapalvelun toimitusjohtaja Ville Nevalainen.

”Oli hienoa löytää yhtiöllemme kasvuhaluinen ostaja, joka vie Hyproxia eteenpäin ja pystyy huolehtimaan yhtiöön kertyneen osaamisen ja toiminnan kehittämisestä Lahdessa. Meillä on paljon vaativia asiakkaita, joille Hyprox pystyy kaupan myötä tarjoamaan entistä laajemman palvelun”, toteavat Jouko Tamminen ja Kari Illi.

Hyprox Oy:n osalta yrityskaupan käytännön järjestelyt hoiti Suomen Yrityskaupat / Asko Virén.

ZAAABCg4AAABJbWFnZV9VVENfRGF0YTE1NjgyNzkwNDY0NDMAAKEKCAAAAE1DQ19EYXRhMjQ0U0VGSGoAAAACAAAAAAABCjYAAAAjAAAAAAChChMAAAATAAAAJAAAAFNFRlQ=
Kuvassa vasemmalta lukien Kari Illi Hyproxista, Jarmo Paakkunainen Outokummun Metallista,
Ville Nevalainen Koneosapalvelu Oy Alirannasta ja Jouko Tamminen Hyproxista.
Lisätietoja

Koneosapalvelu Oy

Ville Nevalainen
puh. 044 055 5150
Hyprox Oy
Kari Illi
puh. 050 532 8691
[email protected]

Hyprox Oy on teollisuushydrauliikan asiantuntija, joka on keskittynyt hydraulikoneikkojen suunnitteluun ja tuotantoon sekä hydrauli- ja pneumatiikkakomponenttien myyntiin. Lisäksi teollisuuspalveluihin kuuluvat erilaiset hydrauliikan huolto- ja mittaustoimenpiteet, kuten asennukset, putkitukset, huollot, modernisoinnit ja korjaukset. Yritys on toiminut Hyprox Oy nimellä vuodesta 1996 jatkaen vuonna 1984 perustetun Hypro-Lahti Oy:n toimintaa. Liikevaihto 1,68 milj. € ja työntekijöitä 9 vuonna 2018. Lisätietoja: www.hyprox.fi

Koneosapalvelu Oy toimii puutavaran käsittelyyn liittyvien laitteiden ja varaosien valmistajana sekä hydrauliikan ja konealan varaosien ja tarvikkeiden kauppiaana. Mittavan teknisen kaupan valikoiman lisäksi huolto- ja  kunnostuspalvelut ovat olennainen osa toimintaa. Vuonna 1976 perustettu yritys kuuluu Outokummun Metalli-konserniin. Liikevaihto 13,9 milj. € ja työntekijöitä 52 vuonna 2018. Lisätietoja: www.koneosapalvelu.fi

Kaupan välitti:

Työvaateyritys BB -Fashion uudelle yrittäjälle

Pitkän linjan paraislainen yrittäjäpariskunta, Heli ja Kari Lindholm on myynyt Paraisten BB-Fashion Oy:n koko osakekannan uudelle yrittäjälle. Omistajavaihdos toteutettiin heinäkuun alussa, toiminta jatkuu kuitenkin entisellään. Edellinen omistaja ja muut työntekijät ovat jatkaneet yhtiössä normaalisti entisinä työntekijöinä.

Uusi yrittäjä, Timo Ketola on toiminut aiemmin mm. rakennusteollisuudessa, henkilöstörekrytointialalla sekä verkkokauppaliiketoiminnassa. Aiempi liiketoiminnan ja markkinoinnin kokemus tullaan hyödyntämään BB-Fashionin tulevassa toiminnassa. BB-Fashionin tulevia kehityskohteita tulevat olemaan erityisesti myynnin organisointi ja logistiikan tehostaminen.
 
BB-Fashion on tunnettu erittäin tasokkaan asiakaspalvelun tuottajana koko maan alueella ja tullaan sellaisena tuntemaan myös jatkossa. Asiakas keskiössa -ajatus on kaupan molemmille osapuolille tärkeä asia, näin ollen se tulee aina olemaan merkittävin osa BB-Fashionin kasvutarinaa.

Kaupan välitti:

Iin Fysioterapiakeskus Oy osaksi Fysios-ketjua 11.9.2019

Jaana Ervastin omistama Iin Fysioterapiakeskus Oy sai uuden omistajan ja palvelee asiakkaitaan kohta valmistuvissa uusissa esteettömissä toimitiloissa.

 
Yrityksen omistus on ollut 100 % Jaana Ervastilla. Hän halusi etsiä yritykselle uuden omistajan, koska oma ammatillinen koulutus ja halu etsiä uutta on ohjannut hänet työterveyspuolelle. Kun nyt yritykselle saadaan upeat uudet esteettömät tilat, tuli ajankohtaiseksi tutkia olisiko mahdollista löytää yritykselle uusi omistaja.

Jaana halusi selvittää mikä olisi oikea hinta yritykselle ja mahdollisesti selvittää onko ostajia toimialan yrityksille. Tilintarkastaja ohjeisti ottamaan yhteyttä Suomen Yrityskauppojen välittäjään. Kun myyntipäätös oli tehty ja pohjatyöt välityksen aloittamiseksi saatiin, useampi kiinnostunut ostaja saatiin neuvottelupöytään. Fysios Group Oy.n kanssa päästiin mukavasti eteenpäin ja saatiin ehdot ja sen kuuloiset tulevaisuussuunnitelmat, että eteneminen heidän kanssaan tuntui luontevalta. Kaikki muutkin yrityksestä kiinnostuneet olivat houkuttelevia vaihtoehtoja, mutta Fysios valittiin. Välittäjä ja ostaja tekivät tarkan työn, jotta kaikki mahdolliset asiat keskusteltiin ja tultiin hyvin tietoiseksi mitä kaupassa liikkuu ja mistä maksetaan.
Välittäjä Aki Keisu: ”Oli mahtava kokemus olla mukana kaupassa, jossa ammattimainen ostaja tiesi mitä tietoja tarvitaan, jotta saadaan oikea kuva kohteesta. Hoitoalaan liittyy monia erityispiirteitä, kun myyjä ei voi kertoa asiakkaistaan mitään. Tehtiin pitkään ja rauhassa töitä ja uskon, että tästä syntyi erittäin hyvä kauppa kaikkien osapuolien kannalta.
FYSIOKSEN TIEDOTE KAUPASTA:
Fysios-ketju kasvaa Pohjois-Pohjanmaalla.
Fysios on vuonna 2015 perustettu suomalainen, valtakunnallinen fysioterapiaketju, johon kuuluu yli 70 toimipistettä yli 30:lla paikkakunnalla, ja se työllistää jo yli 500 alan ammattilaista.

Iin Fysioterapiakeskus Oy (Iin Fysio) toimii Iin, Yli-Iin, Haukiputaan ja Oulun alueella tarjoten fysioterapiaa, ryhmäkuntoutusta sekä hierontaa kaikille vauvasta vaariin. Palveluihin kuuluu myös KELA:n vaikeavammaisten avofysio-, sekä allasterapiaa sekä lapsille, että aikuisille.

Jaana Ervasti kommentoi:
“Olen tehnyt pitkän ja antoisan uran Iissä ja Yli-Iissä fysioterapeuttina. Tulin vuonna 1994 työntekijäksi Iin Fysioterapiakeskukseen Veijolan Arjan (edesmennyt) ja Paakkarin Sirpan toimiessa yrittäjinä. Elämä menee eteenpäin ja vie minut täysin uudelle uralle. Yrityskaupan myötä siirryn ammatillisesti kokonaan uudelle polulle. Olen aloittanut vuoden 2019 alusta saakka työskentelemään työfysioterapeuttina Mehiläinen Oy:n palveluksessa ja jatkan työtäni heidän palveluksessaan.

Fysios tarjoaa laajemmat hartiat toteuttaa ja kehittää tulevaisuuden kuntoutusta. Heidän arvomaailmansa tukee omaani, heidän tavoitteenaan on tarjota ihmisläheistä ja kokonaisvaltaista kuntoutusta. Fysios saa innostuneen, idearikkaan ja positiivisessa mielessä ”pelottoman, nälkäisen ja uteliaan” tiimin, joka on valmis oppimaan uutta, kehittämään toimintaa/yhteistyötä muiden uusien työyhteisöjen kanssa sekä tarjoamaan parasta kuntoutusta Iin ja entisen Yli-Iin asukkaille.” 

Heikki Tiitinen kommentoi:
“Olemme iloisia Iin Fysion mukaan tulosta. Iin Fysion ammattitaitoiset terapeutit tuovat vahvan lisän osaamisellaan meille, sekä vahvistaa Fysioksen kokonaisuutta ja palvelutarjoamaa Pohjois-Pohjanmaalla.”

Lisätietoja:

Jaana Ervasti
Iin Fysio
p. 040 703 2155

Heikki Tiitinen
Fysios
p. 0400 648 663

Fysios lyhyesti: Fysios on valtakunnallinen fysioterapiaketju. Fysiokseen kuuluu yli 70 toimipistettä yli 30  paikkakunnalla ja se työllistää yli 500 ammattilaista. Fysioksen tavoitteena on auttaa puolta miljoonaa suomalaista vuoteen 2020 mennessä. Fysioksen johdossa toimivat osakkaat Heikki Tiitinen ja Pasi Syrjä. Yrityksen pääomistaja on kotimainen pääomasijoittaja Vaaka Partners. www.fysios.fi

Iin Fysio lyhyesti: Perustettu vuonna 1987. Työllistää kuusi fysioterapeuttia ja tarjoaa palveluita tuki- ja liikuntaelin ongelmiin. www.iinfysio.fi/

Kaupan välitti:

Helsingin Kiinteistö- ja Pihahuolto Oy:n omistaja vaihtui

Helsingin Kiinteistö- ja Pihahuolto Oy:n omistustaustaa sekä organisaatiota on vahvistettu omistajanvaihdoksen myötä ja näin varmistettu yhtiön menestys sekä kasvu myös tulevaisuudessa.

Yhtiön uusi omistaja on ViSio 116 Oy, jolle Helsingin Kiinteistö- ja Pihahuolto Oy:n aiemmin omistanut Marja-Leena Uotinen myi yhtiön osakekannan. Järjestelyn myötä yhtiön organisaatioon on liittynyt Jarmo Lehtinen, joka toimii jatkossa yhtiön toimitusjohtajana.

Helsingin Kiinteistö- ja Pihahuolto Oy myy taloyhtiöille kiinteistö- ja pihahuollon palveluita. Yrityksellä on pitkäaikaiset asiakassuhteet ja se on tunnettu alan luotettavana toimijana. ViSio 116 Oy:n taustalla on vahvaa taloushallinnon ja kiinteistöhuollon sekä liiketoiminnan kehittämisen osaamista.

Lisätiedot:

Jarmo Lehtinen
[email protected]

Raimo Hirvonen
[email protected]
p. 0400 577 953

Kaupan välitti:

Orimattilalaisen Erlax Oy:n liiketoiminnalle uusi jatkaja

Orimattilalaisen teräsrakenteiden valmistaja Erlax Oy:n liiketoiminta on siirtynyt 11.7.2019 tehdyllä yrityskaupalla Nokopa Oy:n omistukseen.

Erlax Oy on Torsti Neuvosen vuonna 1993 perustama teräsrakenteita valmistava konepaja. Neuvosen yrittäjäuran juuret ulottuvat aina 1980-luvulle saakka, jolloin hän aloitti toiminimellä. Nykyisin Erlax Oy:n valmistamat tuotteet ovat pääosin rakennusteollisuudessa käytettäviä teräsrakenteita, kuten portaita, seinärunkoja, katoksia, kaiteita, ovirunkoja ja koko rakennusten tai rakennelmien teräsrunkoja. Yhtiö on myös tehnyt alihankintaa muille metalliteollisuuden yrityksille. Pääosin yritys valmistaa ja asentaa tilatut rakenteet itse.


– ”Pitkälle yrittäjäuralle on sisältynyt sekä ylä- että alamäkiä. Hyvät asiakkaat ja tarve Erlaxin kaltaiselle joustavalle teräsalan toimijalle ovat kantaneet yli vaikeidenkin aikojen”, toteaa jo yli 70 vuoden ikään ehtinyt Torsti Neuvonen.
Torsti Neuvonen jatkaa vielä kaupan jälkeen ostajien avustamista konsultoiden. Erlaxissa jo pitkään työskennellyt Toni Neuvonen jatkaa tehtävissään, ja varmistaa sekä ostajien että asiakkaiden toivoman jatkuvuuden.
Nokopa Oy on Mikko Nokkosen perustama, Heinolassa toimiva keskiraskas konepaja. Nokopan omistajina ovat Mikko Nokkosen lisäksi yrityksen taloudesta ja henkilöstöasioista vastaava vaimo, Marjo Nokkonen, sekä juuri Erlax-kaupan yhteydessä Nokopaan osakkaaksi liittynyt Jarmo Taipale. Taipaleella on pitkä kokemus metallialan johtotehtävistä, ja hän vahvistaa Nokopan osaamista ja asiakasrajapintaa entisestään.
– ”Erlax Oy:n vaatimattoman ulkoisen olemuksen takaa paljastui asiakkaiden arvostama toimija, jolla on paljon teknistä osaamista ja järkevä toimintamalli. Erlaxissa ei suoriteta lainkaan koneistusta. Nokopa ja Erlax täydentävätkin toistensa toimintoja hienosti”, kertoo Jarmo Taipale.

– ”Yrityskaupan myötä Nokopa Oy laajentaa toimintaansa alihankintakoneistuksesta ja aiemmasta teräsrakenteiden valmistuksesta rakennusteollisuuteen. Nokopa haluaa erottua kilpailijoistaan paremmalla ja laajemmalla palveluvalikoimallaan Uskomme, että Nokopan ja Erlaxin toimintojen yhdistämisellä on saavutettavissa merkittäviä etuja ja pystymme palvelemaan asiakkaitamme kokonaisvaltaisemmin”, toteavat Marjo ja Mikko Nokkonen.
Lisätiedot:
Torsti Neuvonen
Erlax Oy
040 5130 551
Mikko Nokkonen
Nokopa Oy
050 5123 480
Jarmo Taipale
Nokopa Oy
040 5956 002

Kaupan välitti:

Profelec Oy:n omistus vaihtui

Tampereen Sähköpalvelu Oy on ostanut Profelec Oy:n koko osakekannan 3. heinäkuuta päivätyllä kaupalla. Profelec on ammattielektroniikan maahantuonti-, myynti- ja markkinointiyritys, joka on erikoistunut valikoiduille erityisosaamista vaativille liiketoiminta-alueille.     
Profelec Oy:n liiketoiminta ja henkilöstö siirtyvät Tampereen Sähköpalvelun mittaus, testaus ja laatu -liiketoimintaan, joka on yksi yhtiön painopistealueita tulevaisuudessa.
      
Lisätiedot:

Tampereen Sähköpalvelu Oy
Antti-Pekka Jakonen
toimitusjohtaja
puh: 040 5246 546
[email protected]
www.tsp.fi
www.profelec.fi

Kaupan välittivät:

Airi Palvelut Oy:n omistus vaihtui

Airi Palvelut Oy:n osakekanta on myyty TKU-Kiinteistöt Oy:lle. Omistuksensa myivät Janne Aaltonen, Maria Elena Gomez Zapata ja Jari Aaltonen.
Airi Palvelut Oy on Itä-Uudellamaalla toimiva, toimialueensa suurin yksityisomisteinen siivouspalveluita yritysasiakkaille tuottava yhtiö. Yhtiö työllistää noin 35 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 1,2 miljoonaa euroa. Airi Palvelut Oy on perustettu vuonna 1995 ja yhtiötä on pitkäjänteisesti kehitetty liikevaihtoa ja kannattavuutta kasvattaen.
TKU-Kiinteistöt Oy laajentaa kaupan yhteydessä toimialaansa ja ryhtyy kehittämään sekä kasvattamaan Airi Palvelut Oy:n liiketoimintaa.

Lisätietoja:

Janne Aaltonen
[email protected]

Kaupan välitti:

OTR Tekno-Rakennus Oy:n liiketoiminta uudelle yhtiölle 1.7.2019 alkaen

Äijälän perheen omistama Teknorakennus sai uutta voimaa jatkoon ja varmistaa liiketoiminnan jatkumisen.

Jyrki Huotari ja Antti Kivelä yhdessä Teuvo Äijälän kanssa perustivat uuden osakeyhtiön, joka osti rakentamisen liiketoiminnan. Näissä käsissä yhtiö jatkaa vakaasti laadukasta työtä ja on varma ja luotettava yhteistyökumppani.

OTR Tekno-Rakennus Oy on vuonna 1990 perustettu oululainen sisärakentamiseen erikoistunut rakennusliike. Yritys on parhaiten tunnettu sisäkatoista, väliseinistä ja akustoinneista. Yritys on urakoinut esimerkiksi lukuisissa Nokian toimistotaloissa, sairaalahankkeissa Kuopiossa ja Oulussa, Helsingin seudulla suurissa kauppakeskushankkeissa, Stockmannilla Oulussa ja Tampereella sekä esimerkiksi Kuopion Matkuksen kauppakeskuksessa. Aiemmin yritys toimi myös erinäisissä hankkeissa Venäjällä, Ruotsissa ja Saksassa.
Yrityksen operatiivinen johto on ollut Teuvo Äijälän käsissä. Ikääntymisen myötä yrittäjälle tuli mieleen yrityksen jatkaminen omistuspohjaa laajentamalla, mitä päätöstä Äijälä luonnehtii helpoksi työntekijöitäkin ajatellen: ”Tämä ratkaisu tuntui parhaalta työntekijöitä ja yrityksen jatkuvuutta ajatellen”.
Yritys tuli Suomen Yrityskauppojen listoille jo muutama vuosi sitten, mutta se ei ollut aktiivisesti myynnissä. Yritys ehti herättää huomattavaa kiinnostusta muuallakin, mutta Antin ja Jyrkin yhteydenotto sai lopulta prosessin etenemään ripeässä tahdissa. Ensimmäinen tapaaminen asian tiimoilta järjestettiin helmikuun alussa. Yhteinen ajatusmalli yrityksen arvoista ja tavasta toimia löytyi nopeasti, joten kauppaneuvotteluja lähdettiin edistämään Suomen Yrityskauppojen tukemana.
Antti ja Jyrki ovat työskennelleet rakennustuoteteollisuudessa ja tavarantoimittajana vuosia, joista viimeiset kolme samassa yrityksessä. Antille Teknorakennuksen käyttämät materiaalit ovat erityisen tuttuja, sillä hän on tehnyt pitkään yhteistyötä yrityksen kanssa materiaalintoimittajan roolissa. Myös Jyrki on toimittanut työssään eristemateriaaleja valmistavassa yrityksessä osan Teknorakennuksen käyttämistä eristeistä. Hänen erinomaiset verkostot ja vahva alan paikallinen tuntemus tuovat entisestään lisää mahdollisuuksia yrityksen kehittämiseen. Antti Kivelä kertoo, miksi yrittäjyys alkoi houkuttaa: ” Olen tehnyt yhteistyötä Teknorakennuksen kanssa jo vuosia, ja olen ollut erittäin vakuuttunut yrityksen henkilöstön osaamisesta ja tavasta toimia. Kun mahdollisuus lähteä yrittäjäksi Jyrkin kanssa nimenomaan Teknorakennukseen aukesi, ei asiaa tarvinnut kahdesti miettiä. ”
Neuvotteluprosessin aikana Antti ja Jyrki hyödynsivät Oulun Uusyrityskeskuksen erinomaisia palveluja tukemaan omaa pohdintaansa yrityskauppaan liittyvissä kysymyksissä. Jyrki Huotarin mukaan siitä oli paljon apua: ”Meillä ei lähtötilanteessa ollut juurikaan kokemusta yrityskaupoista, joten Oulun Uusyrityskeskuksen ja Alvi Niemelän apu oli korvaamatonta prossessin aikana”. Henkilökunta koettiin erittäin tärkeäksi osaksi yrityskauppaa, ja varsin varhaisessa vaiheessa tiedusteltiin muutamien ydinhenkilöiden suhtautumista asiaan. Vastaanoton oltua positiivista asia saatiin lopulta suullisesti sovittua maaliskuun lopussa. Rahoitusneuvottelut sujuivat hyvässä hengessä, ja yhteistyökumppaniksi valikoitui Oulun Osuuspankki, jossa vastuuhenkilönä toimii Kari Ollikainen. ”Haluan kiittää kaikkia rahoitusneuvotteluissa mukana olleita tahoja positiivisesta suhtautumisesta hankkeeseen. Hienoa nähdä, että yritysten toiminnan jatkuvuus nähdään tärkeäksi myös rahoittajien näkökulmasta”, toteaa Antti Kivelä.
Välittäjänä kaupassa toimi Suomen Yrityskaupat Oy:n Aki Keisu. ” Tämä kauppa on juuri sellainen, mitä toivoisin näkeväni enemmän tulevaisuudessa. Yrityksen henkilökunnan töiden jatkuminen turvataan uusien yrittäjien avulla. Kauppaneuvotteluissa hämmästytti vallitseva konsensus saada asia kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla sovittua. Ihmisten ajatukset ja työpaikat tuntuivat tärkeämmältä kuin raha. Tässä mallissa, missä myyjä jää uuteen yhtiöön osaomistajaksi, oli hyvät lähtökohdat myös rahoitusneuvottelujen käymiseen pankkien kanssa. Kaupassa oli rahoittamassa mukana myös Finnvera, jota ilman kauppa ei yleensä olisi mahdollista”.
OTR-Tekno-Rakennus Oy:n liikevaihto 2018 oli 4,6 MEUR. Yhtiö työllisti keskimäärin 30 henkilöä. Kaupalla ei ole vaikutusta työsuhteisiin.

Lisätiedot:

 
Antti Kivelä
Toimitusjohtaja
Puh. 040 820 5553
[email protected]

Teuvo Äijälä
Puh. 0400 680 6531
[email protected]

Kaupan välitti:

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö