Yrityskaupat - Referenssejä

Tiedotteita ja referenssejä tehdyistä yrityskaupoista.

Vöyrinpojat Leipomot myytiin Kotileipomo Hämäläiselle

Pohjanmaalla hyvin tunnettu Vöyrinpoika Oy siirtyi 15.12.2020 tehdyllä yrityskaupalla Kotileipomo Hämäläisen omistukseen.

Kaksi hyvin pitkään toiminutta leipomoa pääsivät yhteisymmärrykseen yrityskaupasta, kun Jukka ja Jani Hämäläinen sopivat Anders ja Rita Bondénin kanssa Ecce-Re Oy:n omistaman Vöyrinpoika Oy:n osakekannan ostamisesta. Hämäläisen leipomo viettää kohta satavuotisjuhliaan – Aati Hämäläinen perusti leipomon Vaasaan jo vuonna 1926. Vöyrinpojallakin on todella kunnioitettava ikä; se perustettiin Vöyrille vuonna 1962. Ritan isästä ja äidistä, Reijo ja Anita Iso-Ahosta, tulivat omistajia vuonna 1964.
2Q==
Kuvassa myyjäperhe Adrian, Anders ja Rita Bondén sekä oikealla Jukka Hämäläinen
Kauppaan kuuluu Vöyrinpoika Oy:n osakekanta, leipomokiinteistöt Vöyrillä ja Uudessakaarlepyyssä, sekä konditoriakahvila Göranin Konditoria kauppakeskus Rewellissä Vaasassa. Vöyrinpojalla on myös ns. instore bakery Prismassa, joka siirtyy myös Kotileipomolle.
Leipomot möi emoyhtiö Ecce-Re Oy ja sen tytäryhtiö Vöyrinpoika Café Oy taas Göranin Konditorian liiketoiminnan. Kahvilayhtiö omistaa myös kaksi muuta kahvilaa Vaasan keskustassa, kauppakeskus Espenissä sekä Tammipihassa. ”Nekin ovat myynnissä”, kertoo Anders Bondén.
”Olen hyvilläni siitä, että pystymme täydentämään valikoimamme Vöyrinpojan laadukkailla ja suosituilla tuotteilla. Emme aio tehdä isoja muutoksia ja henkilökunta siirtyy kaupan yhteydessä meidän palvelukseen entisillä ehdoillaan”, sanoo Kotileipomo Hämäläisen toimitusjohtaja Jukka Hämäläinen.
Ecce-Re Oy:n osalta yrityskaupan käytännön järjestelyt hoiti Suomen Yrityskaupat / Staffan Blom.

Lisätietoja
Kotileipomo Hämäläinen Oy  
Jukka Hämäläinen  
0500 563810

Mainospaja T.Pesonen on siirtynyt uuteen omistukseen

Mainospaja T.Pesonen (Tapio Pesonen Oy) on siirtynyt uuteen omistukseen 3.12.2020 tapahtuneen yrityskaupan myötä.
Yrityksen toiminta jatkuu ennallaan samalla, pätevällä henkilökunnalla, sijainnilla ja yritystunnuksella. Yrityksen omistus siirtyy kaupan myötä kokonaisuudessaan Sami Martikaiselle, joka jatkaa toimintaa uutena yrittäjänä.

Tapio Pesonen perusti yrityksen vuonna 1987 Vantaalla. Yritys on kasvanut vuosien mittaan ja toiminta laajentunut useammalle alalle. Noin 30:n vuoden yhtenäisen yrittäjäuran jälkeen Tapio on alkanut kaivata enemmän aikaa myös töiden ulkopuoliselle elämälle. Tämä vuosi tuntui olevan hyvä aika toteuttaa haaveet vapaammasta elämästä, joka pääsee käyntiin tämän kaupan myötä.

Sami Martikainen oli ehtinyt etsiä sopivaa ostettavaa yritystä jo vuoden ajan, kun tutustui Mainospajaan.
Voisi sanoa, että se oli ”rakkautta ensi silmäyksellä”. Yrityksen laadukas, pitkäjänteinen työ, asiakaspalvelu ja monipuolinen tuote- ja palvelutarjonta teki vaikutuksen. Samin aiempi kokemus on liiketoiminnan kehittämisen parista, sen todettiin olevan hyvä täydennys yrityksen nykyiseen vaiheeseen. On hienoa päästä yrittämään osaavan henkilökunnan ja hyvin toimivan yrityksen puitteissa.

Olisimme halunneet järjestää pienet juhlat vaihdoksen kunniaksi Pajalla, mutta Covid 19 -tilanne ei sitä valitettavasti tällä hetkellä salli. Olemme kuitenkin palveluksessanne normaalisti päivittäin. Myymälä on auki käynneille ja puhelimella sekä sähköpostilla tavoittaa myös. Tervetuloa.

Lisätietoja:
Sami Martikainen
puh. 040 575 1171
Tapio Pesonen
puh. 0400 463 573
Kaupan välitti:

Viafin Service Oyj laajentaa palveluvalikoimaansa ostamalla huolto- ja kunnossapitoyhtiö Astepa Oy:n

Viafin Service Oyj (”Viafin Service”) on sopinut ostavansa Astepa Oy:n osake-enemmistön. Ostettavan yhtiön liikevaihto oli noin 2,35 miljoonaa euroa ja käyttökate noin 0,18 miljoonaa euroa vuonna 2019. Astepa Oy työllisti 31.12.2019 noin 30 henkeä.

Viafin Service tulee omistamaan Astepa Oy:stä kaupan täytäntöönpanon jälkeen 90,2 % ja Astepa Oy:n toimitusjohtaja 9,8 % Astepa Oy:n koko osakekannasta. Koko osakekannan kauppahinnan enimmäismääräksi on sovittu 850 tuhatta euroa (100 % osakkeista) riippuen Astepa Oy:n oman pääoman määrästä ja kassavaroista kaupan voimaanastumishetkellä. Viafin Servicen osuus (90,2 %) kauppahinnasta olisi enintään 767 tuhatta euroa. Kauppahinta maksetaan kokonaisuudessaan rahana. Viafin Service on erillissopimuksen mukaan sitoutunut lunastamaan vähemmistöosuuden myöhemmässä vaiheessa.

Astepa Oy on vuonna 1994 perustettu teollisuuden huolto- ja kunnossapitoyhtiö, joka toimii Lappeenrannan toimipisteestään käsin. Kaupan täytäntöönpanon jälkeen Astepa Oy tulee toimimaan itsenäisenä osana Viafin Service -konsernia.

”Yrityskauppa on tärkeä askel Viafin Servicen teollisuuden huolto- ja kunnossapitopalveluiden laajentumisessa uusiin asiakassegmentteihin ja se avaa meille mahdollisuuden palvella entistä kattavammin Lappeenrannan seudun asiakkaita. Astepa Oy:n osaaminen ja pitkät asiakassuhteet vahvistavat asemaamme merkittävänä huolto- ja kunnossapitopalveluiden tarjoajana alueella sekä tarjoaa hyvän perustan jatkaa strategiamme mukaista kasvua.” sanoo Viafin Servicen toimitusjohtaja Mika Riekkola.

Kaupan voimaantulo edellyttää kauppakirjassa sovittujen ehtojen toteutumista. Kaupan täytäntöönpanon arvioidaan tapahtuvan tammikuussa 2021. Myyjänä yrityskaupassa toimivat Astepa Oy:n henkilöomistajat.

Yrityskauppa tukee Viafin Servicen strategian toteutumista, eikä sillä ole vaikutusta yhtiön julkaisemiin keskipitkän aikavälin tavoitteisiin. Viafin Servicen tavoitteena on edelleen saavuttaa yli 100 miljoonan euron liikevaihto vuoteen 2022 mennessä, ylläpitää keskipitkällä aikavälillä keskimäärin noin 5-7 %:n liikevoittomarginaali oikaistuna liikearvon poistoilla (EBITA) ja jakaa osinkoina vähintään 30-50 % tilikauden tuloksesta oikaistuna liikearvon poistoilla.

Lisätietoja:

Mika Riekkola
toimitusjohtaja
[email protected]
puh. +358 40 739 6607

Viafin Service Oyj on teollisuuden kunnossapitoon sekä putkistojen, laitteistojen ja kaasujärjestelmien huoltoon sekä näiden asentamiseen erikoistunut yhtiö. Viafin Servicen laajaan palveluvalikoimaan kuuluvat myös LNG- ja biokaasujärjestelmien, kaasuverkkojen sekä kaasutankkausasemien kunnossapitopalvelut ja järjestelmätoimitukset. Viafin Service harjoittaa liiketoimintaa pääasiassa Suomessa, ja sen asiakkaisiin kuuluu useita merkittäviä sellu-, energia-, kemian- sekä metalliteollisuuden alalla toimivia suuria yrityksiä. Yhtiöllä on yhdeksäntoista alueellista palveluyksikköä kuudellatoista paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Yhtiöllä on palveluksessaan noin 330 henkilöä. Viafin Service Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla, kaupankäyntitunnus on VIAFIN.

Myyjän puolelta kaupan järjesteli:

Oy Duroy Ab:n liiketoiminta siirtynyt uusille yrittäjille

Oy Duroy Ab:n liiketoiminta siirtyy 1.12.2020 uusille yrittäjille.

Tiuku Räsänen perheineen on luotsannut menestyksellä Duroy®-tuotemerkkiä jo vuodesta 1974.

”Olen ollut tässä ihanassa ja antoisassa työssä pitkään, mutta nyt on aika vetäytyä ja viettää aikaa ihanilla mökeillämme ja nautiskella ansaituista eläkepäivistä. Ilokseni olen vihdoin löytänyt yritykselleni uudet, sopivat omistajat, jotka haluavat jatkaa, vaalia ja kehittää Duroyn nimeä ja laatua.”, Tiuku kertoo.

”Olen mukana uusien yrittäjien tukena siirtymävaiheessa. Uudet omistajat ovat pitkän linjan yrittäjiä, joten Oy Duroy Ab on hyvissä käsissä”, Tiuku sanoo ja jatkaa: ”Haluan kiittää kaikkia asiakkaitani ja yhteistyökumppaneitani, joiden kanssa olen vuosien varrella saanut työskennellä”.

Uudet omistajat kiittävät Tiukun luottamuksesta ja haluavat jatkaa Duroyn tarinaa historiaa kunnioittaen ja uutta luoden ja innoissaan.

Lisätietoja:

Tiuku Räsänen

p. 040 758 6007
Mika Marjakangas
p. 0400 690 112
Kaupan välitti:

Pro Clean Raahe Oy siirtyy osaksi RTK-Palvelu Oy:n toimintaa

Pro Clean Raahe Oy siirtyy osaksi RTK-Palvelu Oy:n toimintaa RTK-Palvelun omistajan, Contineo Oy:n ostettua koko Pro Clean Raahe Oy:n osakekannan. Ostetun yrityksen toiminta säilyy ennallaan ja jatkuu entisellä nimellä.
Yritys tunnetaan Raahen alueella laadukkaista palveluistaan, sekä pitkistä asiakassuhteista.
Pro Clean Raahe täydentää erinomaisesti RTK-Palvelun liiketoimintaa Raahen alueella.
Pro Clean Raahe Oy:n toimitusjohtaja Erja Rautio jatkaa RTK-Palvelu Oy:n palveluksessa ja haluaa kiittää kaikkia asiakkaitaan hyvästä yhteistyöstä kuluneina vuosina. Lisäksi Erja toivottaa myös uudet asiakkaat tervetulleiksi RTK-Palvelun palveluiden piiriin.
Lisätietoja:
Ismo Heikkonen
RTK-Palvelu Oy, toimitusjohtaja
Yrityskaupan välitti:

Laitila Arkkitehdit ja Arkkitehtuuritoimisto Vihanto & Co yhdistävät voimansa United Foundersin tukemana

Laitila Arkkitehdit Oy ja United Founders Oy ovat yhdessä ostaneet tamperelaisen Arkkitehtuuritoimisto Vihanto & Co Oy:n. Kaupan myötä pääkaupunkiseudulla ja Kymenlaaksossa toimiva Laitila Arkkitehdit laajentaa palveluidensa tarjontaa Tampereen seudulle. United Founders on rakennusalan osaajien yhteenliittymä, johon myös Laitila Arkkitehdit kuuluu. Yhteisöltä on jo aikaisemmin saanut Tampereella LVI-suunnittelun ja -valvonnan sekä palokonsultoinnin palveluita.
Laitila Arkkitehdit Oy:n toimitusjohtaja Petteri Nikki on innoissaan kaupasta: ”Vihanto on hieno lisävahvistus meille niin maantieteellisesti kuin toteutettavien kohteiden osalta, ja toimistojemme osaaminen täydentää erinomaisesti toisiaan. United Foundersiin liittyminen on auttanut liiketoimintamme vahvaan kasvuun, eikä tällainen yrityskauppa ei olisi ollut meille mahdollinen ilman United Foundersin tuomaa vahvaa taustatukea.”
United Founders Oy:n toimitusjohtaja Saku Harjunpää toivottaa Vihannon työntekijät lämpimästi tervetulleiksi UF-yhteisöön: ”Vihannon 10 asiantuntijan henkilöstö koostuu sopivasta yhdistelmästä alan konkareita ja nuorta energiaa, kuten United Foundersinkin. Odotan innolla, että saamme yhteisöön näin osaavan porukan ja asemansa Tampereella vakiinnuttaneen yrityksen. United Founders on rakennettu juuri tällaiseen tarpeeseen, auttamaan yrittäjiään kasvuun ja tukemaan liiketoiminnassa. Etsimme Tampereelta aktiivisesti myös muita uusia yrittäjiä liittymään joukkoomme, joko perustamaan uutta tai kehittämään vanhaa.”
Yrityskaupan yhteydessä Arkkitehtuuritoimisto Vihanto & Co:n toimitusjohtaja Kari Harju siirtyy vanhemman neuvonantajan rooliin ja osakkaana sekä toimitusjohtajana jatkaa yrityksen toinen omistaja Markku Mäki-Opas. Vihannon henkilöstö jatkaa yhtiössä vanhoina työntekijöinä.
”Eläkkeelle siirtymiseni kynnyksellä on aika siirtää vastuu yrityksestä pitkäaikaiselle yhtiökumppanilleni ja uusille toimijoille. Yhteistyö nykyisten asiakkaidemme kanssa jatkuu saumattomasti osaavan henkilökuntamme turvin. Laitila Arkkitehdit syventää toimistomme osaamista ja edesauttaa yrityksen hallittua kasvua, tarjoten arkkitehtipalveluja kokemuksella ja sydämellä”, Kari Harju toteaa.
Lisätietoja:
Saku Harjunpää
toimitusjohtaja, United Founders Oy
p. 041 515 2505
[email protected]

Petteri Nikki
toimitusjohtaja, Laitila Arkkitehdit Oy
p. 050 594 5785
[email protected]

Kari Harju
toimitusjohtaja, Arkkitehtuuritoimisto Vihanto & Co Oy
p. 040 568 2103
[email protected]

Kohteen välitti:

Porvoon Kaihdin vaihtoi omistajaa

Monelle porvoolaiselle tapetin ostajalle Rihkamakatu 10:n MN Tapetti ja Porvoon Kaihdin ovat tuttuja. Porvoon Kaihtimen entinen omistaja Seppo Tarvainen pyöritti kauan yritystä, kunnes päätti ottaa fillarin alleen ja polkaista Keski-Eurooppaan. Omistajanvaihdoksen myötä puikoissa on nyt uusi mies, vantaalainen Jukka Reen. – Vantaaksi se lasketaan, mutta kiven kun heittää, se lentää Sipooseen.
Reen on viimeksi työskennellyt kaihdinten kanssa 90-luvun taitteessa. Kokemusta on karttunut tapahtuma-alalta, radiosta ja huoltoasemaakin on ollut. Porvoon Kaihdin on aurinkosuojatuotteiden ja tapettien erikoisliike. Yrityksestä saa muun muassa markiisien, rulla- ja sälekaihdinten mittaus- ja asennuspalvelua sekä otsonointilaitteita. Tapettipuolella on niin uusia tapettimalleja kuin vanhoja jugendtapetteja. Isoissa myymälöissä on nykyään pinoittain erilaisia tapettikuvioita. Reen pitää pienen liikkeensä valttina laajaa valikoimaa, johon kuuluu harvinaisuuksia. – Hyllyssä ei välttämättä ole paljon, mutta koko mallistoa saa tilattua viikon toimitusajalla.
Vanhan yrityksen nimi ja palvelut pysyvät. Reen tuo liikkeeseen lisäksi jotain omannäköistään. – Aion tuoda eläinpuolen, lähinnä koirapuolen juttuja taustalle. Tapahtumateollisuudesta tuon jotain, kun ala elpyy. Julkisivu saa myös hieman ehostusta. Tulen myös päivittämään nettiä ja somea.
Kirjoitus julkaistu Uusimaa-lehdessä
Kaupan välitti

Kouvolalaiselle Pektra Oy:lle uudet omistajat

Vaativien teräsrakenteiden valmistaja, Pektra Oy, siirtyi 13.11.2020 tehdyllä yrityskaupalla OTTC Oy:n ja Namme Group Oy:n omistukseen. OTTC Oy:n omistajina ovat Tero Ollikainen, Jussi Taskinen ja Piia Tähtinen.
Piia Tähtinen toimii Pektrassa tuotantojohtajana. Hän oli Pektra Oy vähemmistöosakkaana jo ennen kauppaa.  OTTC Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Taskinen ja  Pektran toimitusjohtajan tehtävät vastaanottava Tero Ollikainen ovat kummatkin toimineet pitkään teräsalalla. Heilläkin on aikaisemmilta vuosilta yhteistä työhistoriaa myyjäyrittäjien kanssa.
Namme Group Oy on yrittäjä Jukka Nymanin omistama holding-yhtiö, joka sijoittaa suomalaisiin teollisuus- ja palvelualan yrityksiin. Pektran toimintaa hän tulee ohjaamaan ja auttamaan aktiivisena hallituksen puheenjohtajana.
Pektra Oy toteuttaa rakennusten vaativia runkorakenteita. Tunnetuimpia referenssejä ovat esimerkiksi Helsingin Musiikkitalo ja Pauligin paahtimo- ja toimistorakennus, joka valittiin vuonna 2009 vuoden teräsrakennuskohteeksi. Yrityskaupalla ei ole välittömiä vaikutuksia Pektra Oy:n henkilöstöön ja toimintaan. Myyjistä Veijo ja Juha Huusko avustavat ostajia vielä kaupan jälkeen siirtymäajan puitteissa. Kolmas myyjäveljeksistä, Veli Huusko, ei tällä hetkellä osallistu yhtiön toimintaan.
”Olen hyvilläni siitä, että operatiiviseen toimintaan mukaan tuleva uusi omistajatahon löytyi tästä paikkakunnalta ja ovat alan ammattilaisia. Me pitkän päivätyön Pektrassa tehneet ja jo parhaat paukut tämän yrityksen eteen antaneet veljekset voidaan hyvillä mielin jäädä vapaalle, uskoen ja luottaen siihen, että asiat Terästiellä etenevät entiseen malliin ja tulevat jatkossa kehittymään myönteiseen suuntaan, sillä rakenne on tulevaisuudessakin terästä”, toteaa Veijo Huusko.  ”Teräsrakentamisen merkitys tulee entuudestaan kasvamaan. Pektralla on asiakkaiden keskuudessa hyvä maine, ja viimeaikaiset toimialan muutokset tulevat antamaan Pektran kaltaiselle tehokkaalle ja joustavalle toimijalle lisää mahdollisuuksia”, kertoo Juha Huusko.
”Teräsrakentaminen sekä siihen liittyvä konepajatoiminta ja markkinat ovat Piialle, Jussille ja minulle tuttua. Jukka Nyman tuo kokemuksellaan porukkaamme sopivan lisän yritysjohdon, hallinnon ja strategisen kehittämisen osaamista”, kuvailee Tero Ollikainen ostajaryhmää.
Pektra Oy:n osalta yrityskaupan käytännön järjestelyt hoiti Suomen Yrityskaupat / Asko Virén.
Lisätietoja
OTTC Oy           
Tero Ollikainen           
040 7123426           
[email protected]        

Pektra Oy

Veijo Huusko
0400 558464

Teräsjaakko Oy säilyy suvun hallussa

Teräsjaakko Oy on vuonna 1974 perustettu helsinkiläinen konepajayritys, joka työllistää 11 henkilöä. Yhtiö tuottaa keskiraskaita teräsrakenteita suurille ja keskisuurille pääkaupunkiseudulla toimiville rakennusliikkeille. Tällä hetkellä yhtiö työstää 500 tonnia perusteräksiä ja 100 tonnia erilaisia ruostumattomia teräksiä vuodessa. Viimeisten kolmen vuoden aikana se on jatkuvasti parantanut tulostaan. Tämän vuoden liikevaihdoksi ennustetaan 2,1 miljoonaa euroa ja liikevoitoksi 220 000 euroa.
Yhtiön perustajan, Jaakko Okkosen kuolinpesä on myynyt yhtiön koko osakekannan 28.10.2020 päätetyllä yrityskaupalla Jaakko Okkosen kahdelle perilliselle, Toni Okkoselle ja Anne Heikkiselle. He ovat toimineet Teräsjaakko Oy:n hallituksessa jo lähes viiden vuoden ajan, joten yrityskauppa ei tuo suuria muutoksia yrityksen toimintaan ja päätöksentekoon. Myös Teräsjaakko Oy:n nykyinen hallituksen puheenjohtaja Timo Nurmilaukas jatkaa tehtävässään.
Yhtiön saadessa jälleen kasvolliset omistajat, se aloittaa määrätietoisen uudistamis- ja kehittämisohjelman. ”On hienoa jatkaa vahvaa teräsrakennustoimintaa pääkaupunkiseudulla jo kolmannessa polvessa”, Okkonen toteaa.
Z
Kuvassa vasemmalta Teräsjaakko Oy: hallituksen puheenjohtaja Timo Nurmilaukas,
Anne Heikkinen, Toni Okkonen sekä Teräsjaakko Oy:n operatiivinen johtaja Petteri Oikarinen.
Lisätiedot:

Toni Okkonen
040 5118 628

Kaupan välitti:

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö