Vain ani harvoin yrityksen ostaja maksaa koko kauppasumman omista rahoistaan. Silloin kun näin käy, ostajana on tavallisesti ostettavaa kohdetta huomattavasti suurempi yritys. Lähes jokaisessa muussa kaupassa pankki ja Finnvera ovat mukana kauppaa rahoittamassa.

Yhä useammin myös myyjä antaa maksuaikaa osalle kauppasummaa, jolloin myyjä voi saada paremman hinnan yrityksestään ja ostajan on puolestaan helpompi luottaa yritykseen, saada lainaa ja hoitaa lyhennykset. Vastaavaan tulokseen päästään, kun kauppa toteutetaan vaiheittain: myydään ensin osa ja myöhemmin jonkun aikataulun mukaan loput.

Yleensä lainojen takaisinmaksuajat ovat alle viisi vuotta. Eli yrityksen tuotoilla laina, joka yrityksen ostoon on saatu, tulee tässä ajassa kyetä maksamaan korkoineen rahoittajalle takaisin. Pankeilla ja rahoituslaitoksilla on yrityskauppaa varten räätälöityjä rahoituspaketteja, jotka voivat sisältää tavanomaisen lainan lisäksi esimerkiksi hankinta- tai leasing-rahoitusmuotoja.

Jos yksi pankki ei myönnä rahoitusta, se ei tarkoita, että yrityksen hinta olisi liian korkea, vaikka pankki saattaa sitä syyksi esittää. Huonosti mietitty kaupan toteutustapa, epärealistinen rahoitusrakenne tai kelvottomasti laaditut rahoitushakemukset johtavat tyypillisimmin kielteisiin rahoituspäätöksiin. Lisäksi pankkien halukkuus rahoittaa omistajanvaihdoksia vaihtelee vuodesta, konttorista, pankkiryhmästä ja rahoituksesta päättävästä henkilöstä toiseen. Mitään yhtenäistä käytäntöä tai trendiä ei ole, vaikka joskus julkisuudesta voi sellaisenkin kuvan saada. Kannattaa siis kysellä useammasta pankista, jos yksi ei hankkeesta innostu.

Finnveralta voi hakea Yrittäjälainaa mm. yrityksen perustamiseen, sukupolvenvaihdokseen ja yrityskauppoihin. Finnvera voi myös taata palvelualojen yritysten lainoja ja on oikea osoite erityisesti silloin, kun haettavan lainan vakuudet on vaikea järjestää. Finnveran lainojen takaisinmaksuun on mahdollisuus saada myös joitakin vapaavuosia.

Toisinaan mukaan lähtee sijoittajakin. Suomen itsenäisyyden juhlarahaston eli Sitran ohjelmaan kuuluu myös pääomasijoittaminen. Muita pääomasijoittajia voi löytyä sijoittajien yhdistyksistä tai pankkien kautta. Pääomasijoittaja tuo omaa rahaa yrityskauppaan, helpottaa näin lainarahan saantia ja on tavallaan yksi ostaja muiden joukossa. Heistä on erityisesti hyötyä silloin kun yrityskauppa ei tahdo onnistua, kun vakuuksia ei muuten löydy riittävästi.

Rahoituksen saanti tyssää yleensä siihen, että riittäviä vakuuksia ei onnistuta järjestämään. Tällöin pyydetty kauppahintakin voi olla liian suuri. Mitä korkeampi on yrityksen hinta suhteessa sen tuottokykyyn ja varallisuuteen, sen moninaisempia rahoitusratkaisuja tarvitaan. Myyjän onkin helppo tarkistuttaa ajattelemansa hintapyynnön realistisuus kyselemällä rahoittajien halukkuutta rahoittaa ajatellun hintainen kauppa. Jos tätä ei tee myyjä, sen tekee aikanaan ostaja.

Kun kauppa toteutetaan ns. liiketoimintakauppana, rahoitus järjestyy yleensä helpommin kuin jos se toteutettaisiin vaikkapa osakekauppana. Myytävät koneet ja laitteet kelpaavat lainan vakuuksiksi, kun osakekaupassa näin ei ole. Tämän kieltää laki.

Rahoituksen järjestyminen voi olla vaikeaa, jos ostettavassa yrityksessä on vähän tai vaikeasti realisoitavaa varallisuutta ja hinnassa on suuri liikearvon osuus. Näissä tapauksissa on syytä kääntyä jo alkumetreillä rahoittajien puoleen, jotta mahdollisista rahoitusratkaisuista ei ole liian ruusuisia kuvitelmia. Kauppa, johon ei saada rahoitusta, jää haaveksi. Tästä syystä rahoituksen realiteetit ovat yhtä lailla niin myyjän kuin ostajan huolena.

Jos rahoitus tuottaa vaikeuksia, kannattaa kutsua yritysvälittäjä apuun. Välittäjällä on laaja keinovalikoima, millä rahoitus saadaan onnistumaan, kun tavanomaiset rahoituskanavat eivät aukene riittävästi. Tällaisia ovat mm. osakevaihdot, osittaiset kaupat, kauppahinnan maksuaikajärjestelyt, sijoittajien panostukset, kauppahinnan sijoittaminen takaisin yritykseen jne. Yhdistelemällä eri rahoitusinstrumentteja voi haastavinkin yrityskauppa onnistua, mutta vaatii onnistuakseen erikoisosaamista

Suomen Yrityskaupoilla on kaikille yrityksen ostoa suunnitteleville palvelu, josta saa ammattilaisen apua rahoituksen hakuun. Palvelu ei rahoita kauppoja, vaan auttaa löytämään sellaisen rahoituksen, jolla ostosuunnitelma voi toteutua. Katso lisää tästä www.sykrahoitus.fi

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö