Suomen Yrityskaupoille 3 uutta Auktorisoitua Yritysvälittäjää

Suomen Yritysvälittäjäin ja Omistajanvaihdosasiantuntijain Liitto järjesti toukokuun lopulla valtakunnallisen Auktorisoitu yritysvälittäjä (AYV) -tutkintokokeen. AYV-tutkinnolla liitto varmistaa, yhdenmukaistaa ja kehittää yritysvälittäjien ammattitaitoa. Auktorisoitu yritysvälittäjä on osoittanut hyvän ammattitaitonsa ja osaamisensa liiton järjestämässä vaativassa kokeessa.

Suomen Yrityskaupat sai 3 uutta auktorisoitua yritysvälittäjää palvelukseenne.

Kirjanlyhennettä AYV (Auktorisoitu Yritysvälittäjä), AFM (Auktoriserad Företags Mäklare) ja ABB (Authorized Business Broker) saavat tästä lähtien käyttää:
Aki Keisu
Niko Halonen
Tuomo Tissari

Auktorisoiduksi yritysvälittäjäksi hyväksytyksi tuleminen edellyttää paitsi tutkintokokeessa menestymistä niin myös SYVL ry:n jäsenyyttä ja käytännön työkokemusta yritysvälittäjän työstä. Lisäksi kokelaan on osoitettava viisi referenssiä kolmenvuoden ajalta, joissa hän on toiminut yritysvälittäjänä. Kokeessa testaan tietoja ja taitoja yhdeksältä eri aihealueelta. Nämä ovat rahoitus, kauppa- ja sopimusoikeus, verotus, rahanpesun ja terrorismin estäminen, kiinteistökauppa, arvonmääritys, hyvä yritysvälitystapa, yritysvälityksen yleiset toimeksiannon ehdot ja omistajanvaihdoksiin yleisesti liittyvät kysymykset. Osa kysymyksistä pohjautuu tietoon, joka on ammattilaisten keskuudessa yleisesti tunnettua, mutta ei kovin helposti löydettävissä mistään tietystä lähteestä.

Suomen Yritysvälittäjäin ja Omistajanvaihdosasiantuntijain Liitto ry (SYVL) on vuonna 2002 perustettu voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja kehittää yritysvälittäjien ja omistajanvaihdosasiantuntijoiden yhteistyötä, perinteitä, arvostusta, ammattitaitoa, työtapoja ja menetelmiä sekä jäsentensä toiminnan edellytyksiä kotimaassa ja ulkomailla.

Lisätietoja Suomen Yritysvälittäjäin ja Omistajanvaihdosasiantuntijain Liitosta ja yritysvälittäjien auktorisoinnista löydät sivuita www.syvl.fi

Suomen Yrityskaupat Oy:n kaikki auktorisoidut yritysvälittäjät:

Aki Keisu
Auktorisoitu yritysvälittäjä (AYV), Oulu
Puh 010 2864 019
Gsm 050 576 1995
[email protected]

Niko Halonen
Auktorisoitu yritysvälittäjä (AYV), DI
Mikkeli

Puh 010 2864 022
Gsm 040 15777 18
[email protected]

Tuomo Tissari
Auktorisoitu yritysvälittäjä (AYV), MBA, HHJ
Puh 010 2864 004
Gsm 040 8656 043
[email protected]

Aki Eiranto
Auktorisoitu Yritysvälittäjä (AYV), Tampere
Puh 010 2864 026
Gsm 040 3592 244
[email protected]

Tomi Vuorinen
Auktorisoitu Yritysvälittäjä (AYV), DI
Puh 010 2864 021
Gsm 050 4773 595
[email protected]

Asko Virén
Auktorisoitu Yritysvälittäjä (AYV), TkL
Senior advisor

Puh 010 2864 014
Gsm 040 7630 343
[email protected]

Kenneth Udd
Auktorisoitu Yritysvälittäjä (AYV), KTM
Sukupolvenvaihdosasiantuntija

Puh 010 2864 017
Gsm 050 5011 014
[email protected]

Mikko Ruosteenoja
Auktorisoitu Yritysvälittäjä (AYV), KTM
Puh 010 2864 011
Gsm 050 3283 250
[email protected]

Sari Koskela
Auktorisoitu Yritysvälittäjä (AYV), Seinäjoki
Puh 010 2864 027
Gsm 050 4113 557
[email protected]

Simo Poikola
Auktorisoitu Yritysvälittäjä (AYV), DI
Puh 010 2864 015
Gsm 040 511 2213
[email protected]

Mika Valtonen
Auktorisoitu Yritysvälittäjä (AYV)
Puh 010 2864 018
Gsm 040 5968 994
[email protected]

Staffan Blom
Auktorisoitu Yritysvälittäjä (AYV), Vaasa
Puh 010 2864 024
Gsm 041 5950 000
[email protected]

Uutiskirjeestä ajankohtaista tietoa yrityskaupoista, myytävistä yrityksistä ja tapahtumista.

Tilaa uutiskirje
AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö